Muistaakseni kahdesti olin jälki-istunnossa, tosin vain nämä muistan. En pitänyt suutani kiinni kansakoulun musiikintunnilla ja joku musiikinopettajan suosikkioppilas oli laitettu vahtimaan, kuka ei pysy hiljaa tunnilla. Tämä oppilas oli ne opettajan legendaariset "silmät niskassa". Kuiskasin jotakin kaverille ja tietysti se oppilasvahti huomasi sen. Tunti jälkkäriä.
Toinen oli kun keskikoulun saksanopettajan (keski-ikäinen nainen) mielestä olin piirtänyt ns. kirkkoveneen liitutaululle. Oikeasti se oli läksyjen tehtävä numero yksi, johon piirsin ympärille ympyrän ja vähän sitä kehää korostavia viivoja. Kuinka joku voi luulla sellaista kirkkoveneeksi ja muutenkin mitä pahaa on kirkkoveneissä, häh? Selviä soutamisen puutteen merkkejä tai jotakin. Tunti jälkkäriä.
Lukiossa saksanope onneksi vaihtui, mutta joku negaatio saksaa vastaan oli jäänyt keskikouluajoilta, kun oli vähän joka asiassa sukset ristissä sen keskikoulun saksanopettajan kanssa. Viitosen tai korkeintaan kutosen taisin saada siitä todistukseen. Kun toiset oli yo-kokeiden saksan kokeessa, meikä polki jo räntäsateessa munamankelilla pitkin kyliä ja luki kunnan palkollisena vesimittareita. Kyllä se yhden saksankokeen voitti mennen tullen.
Jaa, jonkinlainen opettaja minustakin sitten tuli jossakin vaiheessa, eli vähän pata kattilaa soimaa tässä(kin) asiassa...
