Kulmakorven ajokausi päättyi aurinkoisessa nollakelissä. Vaikka tapahtumia ja haasteita riittikin kaikille niin ajourat kestivät odotettuakin paremmin. "Volvokallio" osoitti jälleen arvaamattomuutensa kaatamalla yhden Volvon eikä Japenkaan Jeeppi kovin kaukana kaadosta käynyt. Fyysisiltä vaurioilta onneksi tälläkin kertaa säästyttiin.

Tekniikkamurheista huolimatta kaikki ajoneuvot, myös edelliskerrasta maastoon väsähtänyt Roky, saatiin metsästä pois odottamaan uusia koitoksia joko Kulmassa tai muualla.
Kulman kavijämäärä on tänäkin vuonna entisestään lisääntynyt ja se merkitsee, että reittien kulutus on myös kasvanut. Sateinen kesä ja syksy johti siihen, että nekin ajourat, jotka aiemmin kestivät hyvin ovat loppuvuodesta ajamattomassa kunnossa ja "vakioreiteistä" ei ole enää tietoakaan. Toivotaan, että saamme talvikaudella jonkinlaista parannusta monenkin toivomaan vakioautoreittiongelmaan, jotta kynnys mukavan harrastuksen aloittamiseen ei muodostu liian suureksi.
Kulmakorven järjestäjät kiittävät kaikkia kävijöitä, niin ajelijoita kuin ulkoilijoitakin, kuluneesta ajokaudesta ja toivottavat kaikille hyvää, antoisaa ja menestyksekästä tulevaa Offivuotta 2009.
Nähdään Kulmakorvessa jälleen vuonna 2009
MP
TapUA
44 vuotta autourheilun puolesta
www.tapua.fi
www.fjdc.org