Meinasin jo jättää laittamatta vastausta, mutta minkäs sitä luonteelleen voi.
Eli omakohtaisesti voin hyvällä omallatunnolla todeta, että vaikka maailma on pullollaan ns. hankalia ihmisiä myös noiden niinkutsuttujen asiakkaiden joukossa, niin hyvin pitkälti oma käytös on se mikä ratkaisee..
Täytyy myöntää, että oman "uran" alkuvaiheessa tuli joskus näytettyä voimaa sanomalla asiakkaalle jopa hankalastikin.. Niin ne vaan vuodet on kouluttaneet ja nykyisin ei moralisointi kiinnosta enää tippaakaan. Helpoimmalla näet pääsee, kun hoitaa asian asiana ja jättää ylimääräiset huomiot vähemmälle. Toki, asiasta pitää sanoa ja asiaan pitää puuttua, mutta tyhjänpäiväiset vittuilut on kyllä jo jääneet matkasta aikaa sitten.
Ja jotain vissiin oman voimannäytön hiipumisesta kertoo se tosiasia, että viimeisten vuosien aikana ei muistu mieleen kovinkaan montaa oikeasti hankalaa asiakasta, vaikka suurin osa asiakastapaamisista menee juurikin sakottamisen merkeissä.
Eli niin se metsä oikeasti vastaa, kuin sinne huutaa.
Mutta valitettavasti meidänkin joukkoon mahtuu niitä vähemmän ystävällisiä ja miellyttäviä tyyppejä. Sen vaan voi sitten itse kukin tykönään miettiä, että kuinka "arvostettuja ammattilaisia" ne ovat oman ammattiporukan silmissä..