Eikös autosuunnistuksessa ole aika hyvä pohjakonsepti tollaselle kisalle? Ainakin jostain mulle on jäännyt sellainen kuva. Toki voin olla väärässä mutta viisaammat korjatkoon.
Totta on se että kyllä meikäläinenkin paljon enemmän maastossa ajaisi jos maastot olisi sellaisia ettei välttämättä tarttisi pelätä että kulkine hajoaa tai uppoaa suohon jos sen voisi välttää kilpailua heti häviämättä. Toki kilpailu on aina kilpailua mutta kuitenkaan armotonta rymistelyä ei meikäläisen kalusto eikä lompakko kestä mutta kuitenkin autollakin voi harrastaa pikku "seikkailua"naarmuja aristelematta.
Itsellekin kun maastokulkine on järjettömyydestäänkin huolimatta osin käyttöriepu niin ei sitä viitti rikkoa ettei taksilla tartte mennä töihin hakemaan lisä rahotusta korjaamiseen(vaikka menee ne kaikki kuitenkin). Ideahan on loistava kun vaan saadaan lyötyä päät yhteen ja saadaan selkeät kuviot mitä halutaan saada aikaiseksi.
Uskon että se että liki vakiokalustolla ilman mitään arbbeja ja hipohämähäkkihärveleitä osallistuminen tuo varmasti lisää tunnettuvuutta lajille kuten fot osoitti ja avaa mahdollisesti uusia tuttuavuuksia ja yhteyksiä lajin auttamiseksi.
Mistäänhän en mitään tiedä vaan ajattelen omaksi iloksi
__________________
Neljä pyörää joista suuri osa mustia ja pyöreitä.
|