Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Nerd-O
Oli eilen aika hyvittava episodi. Vein muksut tutustumaan tarhaan. Siellä hoitajien ensimmäinen kysymys olikin että saako lapselle sanoa ei. Oli hieman WTF. Mutta jotkin vanhemmat eivät salli lapsilleen sanoa ei. Ne saa touhuta mitä haluavat. Ei saa kuulemma kieltää mitään niiltä.. Tuollaiset vanhemmat vois alkaa niitä nappeja ottamaan tai ehkä olisi parempi jos sellaiset vanhemmat ei saisi lapsia ollenkaan. Tulee varmaan kunnon lapsi kun kaikki on sallittu.
|
Toinen äärimmäisyys on se, että lapsen pitäisi sopeutua uusiin tilanteisiin itkemättä ja ohjaajan mielen mukaan. Kun nuorimmainen kävi tutustumassa päiväkotiin ja samalla eskariin, hän oli itkenyt lähdettyäni. Kun menin hakemaan lasta tutustumistilaisuudesta, lastentarhanopettaja sanoi 'kyllä sinun lapsesi on aikamoinen äidin lellikki,' -sävyyn: "Heti tuli pojalle itku, kun äiti hävisi." Ja toiselle äidille hän sanoi: "Xxxx oli hyvin reipas. Xxxx:n kanssa ei ollut mitään ongelmia." Toisin sanoen itkevä lapsi oli ongelma ja vaikea tapaus, joka aiheutti enemmän työtä. Ei ihme, että jo lapsena itsetunto joutuu koville. Jos lapsella on vahva itsetunto, hän pärjää elämässään ja selviytyy. Päinvastaisessa tilanteessa voi tulla eteen esim. mielenterveyteen liittyviä ongelmia.
Koulukiusaaminen on kipeä asia, joka on perheessämmekin koettu. Kun soitin lapsen kiusaamisesta, rehtori sanoi minulle, että kiusaaminen on itseaiheutettua. Itseaiheutettua? Siis siinä tapauksessa sallittua siinä koulussa.