potuttaa, potut pottuina kiitos
[QUOTE=kononen;468495][COLOR="DarkOrchid"][FONT="Comic Sans MS"][SIZE="3"]Toivottavasti ei ole, ainakaan isoja velkoja.
QUOTE]
HUOMIO LAINAN OTTAJAT!
Kononen puhuu asiaa, älkää tehkö enempää lainaa! Omavaraisuus on pop yhä enenevämässä määrin tämän päivän Suomessa ja kriisiajat voivat olla lähempänä kuin tänä päivänä mahdollisesti kykenemme ymmärtämäänkään. Kohta lentää meinaan paska tuulettimeen monelta suunnalta ja kannattanee siis tosiaan olla varovainen. Justiinsa kävin pari viikkoa sitten katselemassa ohikulkiessani kun Helsingin kauppakeskuksissa nuoretparit ostelivat onnellisina entistä isompia taulutelkkareita suunnilleen tekstarivipeillä kuin viimeistä päivää eli meininki vaan on entisellään ja jengi kuluttaa kuin ei mitään koronnousuja & ym. pikku häiriöitä olisi tiedossakaan. Mistäs voi olla varma siitä, ettei euro kellu vielä joku kaunis päivä tätä menoa, upoksissahan se todellisuudessa on siksikin koska jo (HUOM!) vuosituhannen vaihteessa ennen eurovaluuttaan siirtymistä yöuutisissa puhuttiin jo euroruplasta. Dollarin arvosta puolestaan on lähtenyt jo kohta puolet pois ja eurooppa seuraa pakostakin perässä. Kuinkas kävi silloin 90-luvunkin alussa, tuolloinkaan ei varoiteltu valtiovallan taholta lainanoton riskeistä millään tavoin vaikka niistä todellakin tiedettiin, olisi jäänyt monelta itsari tekemättä jos meitä olisi tuolloinkin tiedotettu ajoissa, muistatteko vielä pienyrittäjien vaikeudet ja konkursseihinajon & keskikaljabaaripolitiikan joka jäi jäädäkseen meitä lauhkistamaan.
Mitenkäs se muuten olikaan niiden roskaluottojen kanssa, sub-prime vai mikäseoli. Jenkeissä soppajonot kilometrien pituiset kuten kalliossa & myllypurossakin lähes jo nyt ja kohta putoilee taas pörssimeklareita ikkunoista kuten 30-luvulla. Eikun ai niin. Maailman taloushan romahti jo niiden huussien mukana silloin anno domini -01 mutta me ei vaan sitä tiedetä ( lue: tiedosteta ).
Saksassahan muinoin silloin ennen kansallissosialistisen liikkeen alkutahteja & Weimarin tasavallan viimeisien hengenvetojen aikaan inflaatio karkasi niin pahoin käsistä, että kun duunari sai liksansa oli palkka tavan lapiomiehelläkin inflaation johdosta lähes miljoonaluokkaa tai ainakin satoja tuhansia saksan markkoja ja sillä rynnättiin kirjaimellisesti sankoin joukoin juoksujalkaa torille ostamaan leipää, voita, munia, viljaa, perunoita ym. ruoka-aineita l. kiinteää välttämätöntä ja arvonsapitävää hyötykäyttö/vaihto-omaisuutta siksi koska rahan arvo laski niin nopeasti ettei ollut varaa viivytellä hetkeäkään koska muuten liksalla ei olisi saanut enää ostettua juuri mitään. Tuotahan on jo verrattu taannoiseen tehy:n palkankorotusasiaan kun ostovoima ei joukkovoimalla hankitusta ja aiemmin jo luvatusta korotuksesta huolimatta kuulemma muuttunut juuri mihinkään entisestä kun infaatio nakertaa näköjään koko kompromissikorotuksen pois hetkessä. Katsokaapa vaan ruokakassiinne kun kaupassa käytte ja vanhalla sibeliuksella mielessänne maksatte, markka oli euron arvoinen lähes (vrt. esim. kahvikupin hinta ennen ja nyt) ja hinnat eikun nousee ja nousee vaan mutta eihän sitä euroissa edelleenkään niin helposti älyä kun muutama sentti sinne tänne ei näy vielä missään tai sitä ei vaan niin helposti tiedosta, että miten sikakallista ruokakin voi todella olla. Eihän vaan ole keskusvaluutallemme mitään tuollaisia Weimarin aikoja koittamassa, eihän? Retro eli uusvanha on kuulemma sinänsä muodissa joten mistäpä sitä tietää jos vaikka ekp:n keskusjohto järjestää lähitulevaisuudessa meille Suomalaisillekin eurokansalaisille ja ennenkaikkea lainaa ottaneille jonkin tosikivan trendiyllätyksen. Moni armeijassa tietyissä hommissa työskentelevistä tietänee mitä tarkoittaa jos läppänä heittää, että kai siviilikriisinhallinta kuitenkin pelaa jatkossakin ja väki säilyy rauhallisena ja lauhkeana vaikka ei olisikaan kohta tämmöisellä tavan tolliaisella varaa edes käytettyyn polkupyörän renkaaseen saatikka sitten että ihan löpöä ostaisi ja siihen päälle vielä dieselveron & käyttömaksun maksaisi? Kriisivalmiusharjoitukset & kriisinhallintakyvyn ylläpitoharjoitukset lienevät ainoa konkreettinen käytännön toimi, joka asioiden eteen on Suomessa tähän mennessä tehty. Onneksi on sentään itselläkin urbancityboytojotat jo hommattuna kriisiaikoja varten ja maksettuna jopa ihan rehellisellä rahalla vielä, sitäpaitsi juuri tämän nykyisen yhteiskuntakehityssuuntauksen vuoksi suojeluskunnat pitäisi perustaa uudelleen. Kuulun kyllä jo kalakerhoon vaikka ei ässä enää Suomessa suhisekaan.
Miettikääpä miten kivaa tavallisen kansan kustannuksella onkaan talous/ ym. muilla valuuttakeinottelijoilla ja muilla sisäpiirivenkuloilla tällähetkellä. Ranskan vallankumouksen ajat muuten on sinänsä ihan yhtä kivaa luettavaa kuin korkkarit tai akuankka konsanaan, suosittelen lämpimästi. Kannatan ehdottomasti giljotiinia Finlandiatalon puistoon.
-politiikka on kuin hidastettua filmiä, ennalta ehkäiseviä toimenpiteitä ei edes ajatella ennen kriisin puhkeamista-
Hyvä Kononen, hienoa kun otit asian puheeksi, eihän tämä ole mitään muuta kuin pelkän terveen järjen ja itsesäilytysvaiston ilmentymää tämäkään topikki ja kohtalaisen tarpeellinen siis varmaankin jos vähänkään tilannetta tarkemmin seuraa.
Viimeksi muokannut Urbancityboy : 10.06.2008 15:36
|