Olin paperitehtaassa autonasentajana ja laitosmiehenä Ahon hallituksen aikana. Silloin oli vyö kireällä monella alalla, muttei paperilla. Siellä elettiin paksusti. Mutta kuinkas sitten myöhemmin kävikään...
Eipäs eksytä aiheesta... Siellä tuli haponk tutuksi, mukava niistä on kaikkea värkätä. Hitsatessa hillitön lämpö vetely, ja juuri tuo kierteiden leikkaaminen ovat tosin ikäviä. Joskus olin tehtaalla todella kuumassa paikassa perse pystyssä puhaltimen sisällä, ja kihnutin pelkällä rautasahan terällä M16 happo pulttia poikki. Se oli kiristettäessä tietysti leikannut kiinni, eikä paikkaan sopinut rälläkkää, karahiomakone, ei edes rautasahaa. Olin juuri ammattikoulusta tullut, nuori ja tyhmä. Enkä käyttänyt rasvaa kierteissä. Kiire painaa päälle, puhaltimen pitäisi käydä jo...
Muutama vanha parta tuli nauramaan minun tekemisiäni. Oli tietysti hassun näköistä kun poika puhisee putkessa. Ja minä hinkkaan pulttia poikki kuin viimeistä päivää, hiki virtaa, ja terä uppoaa kämmeneen. Sitten napsahtaa. Ei vielä pultti, siitä on puolet jäljellä. Napsahtaa päässä. Tulen pöntöstä ulos, menen äijien naamojen eteen ja huudan pää punaisena muutaman minuutin. Hetken päästä miehet ovat poissa. Sitten huomaan että oikeasta kädestä, joka puristaa edelleen rautasahan terää, vuotaa aika lailla verta. Kaikki sormet ovat punaisia. Taisin näyttää vähän hullulta huutaessani verta vuotavana.
Sitten kävin nopeasti tukikohdassa sitomassa haavan. Palaan puhaltimelle, saan sahattua sen poikki, ja uusi pultti rasvan kanssa.
Lähti tämä juttu vähän laukalle, mutta ei kai se haittaa. Juon kaljani loppuun ja menen maate.
