Lainaus:
quote:Toivottavasti Sipoon kisa kaikesta lisenssi-purnauksesta huolimatta saa kohtuullisen määrän osanottajia, ettei järjestäjä ole tehnyt turhaa työtä.
Jos keskusjärjestön edustajat tekevät ikäviä päätöksiä niin turhaa on järjestäjälle kostaa boikotoimalla suurella vaivalla ja sydämellä aikaansaatua kisaa.
Kun OT:ksi on jo mennyt niin en malta olla jatkamatta samasta aiheesta.
Rohkenen vahvasti epäillä että niitä tulijoita ensi vuonnakaan on sen enempää kuin nytkään vaikka seurojenvälisenä kisana ajettaisikin.Syitä kun tahtoo aina löytyä sitämukaa kun vanhoista putoo pohja!
|
Ei se vaan mene niin, että on kisaajien vika ettei ole kilpailijoita. Ja tähän asti on "isot pojat" moneen kertaan todenneet, että netissä valittaminen ja purnaaminen ei vaikuta, kun ne tosikuskit on erikseen ja webbioffareilla riittää syitä olla tulematta. Mutta osallistujaluettelo kertoo totuuden? Ja lisenssihässäkkää on helppo syyttää, kun muita muutoksia ei viimevuodesta ole.
Tuossa Kesiksen kanssa yhtenä päivänä pohdittiin, että offailu eroaa muista akk:n alaisista (vauhti)lajeista sillä, että tätä harrastaakseen ei oikeasti tarvitse ajaa kilpaa. Muita lajeja on siis vaikea ylipäätänsä harrastaa ilman kilpailemista, joten lisenssit ja kypärät jne lasketaan automaattisesti mukaan budjettiin. Onhan offissakin tietenkin osalla porukasta pääasia se kilpaileminen, mutta eikös talman kisakin ole perustunut pitkälti harrasteluokkaan?
-74 Range, 215cid V8
#4x4@ircnet