Tuota ja noin HUMMER H2 taitaa olla pois suljettujen listalla, tarkoitus oli tulla oppimaan alan saloja juurikin tähän tapahtumaan mutta kalusto taitaa sittenkin olla väärä vaiko ei
nimimerkillä: hommasinko jäsenkirjan turhaan
Jos ainoana perusteena jäseneksi hakeutumiseen on ollut päästä, nimenomaan Hummerilla, Kulmakorpeen ajelemaan niin eipä voi kuin valittaa. Olisi kannattanut ensin lukaista Kulmakorven säännöt ja sitten vasta päättää liittymisestä! Hummeri H2 taitaa olla kuorma-autoksi rekisteröity vaikka saahan sen tiettävästi rekisteriin henkilöautonakin jos riittävästi euroja valtion kassaan "lahjoittaa"!
Kuten tuolla ylempänä on todettu olemme asettaneet rajan tuohon kuorma-autoon, jotta reiteistä ei tarvitse turhan leveitä raivata ja jotta ne muutenkin pysyisivät edes jotenkin pienempipyöräistenkin harrastelaitteidenkin ajettavissa . Tässä ei valitettavasti ole täysin onnistuttu kun noi joidenkin parjaamat/ihannoimat porttaali "kikottimet" jatkuvasti lisääntyvät ja isopyöräisinä kaivavat niin syvät urat ettei muilla riitä enää maavara. Jos Kulma olis kuivalla hiekkakankaalla niin ongelmaa ei olis mutta kun kallioiden välissä on paljon suoperäistä maastoa niin tilanne onkin jo huomattavasti haasteellisempi. Tilanteeseen etsitään ratkaisua mutta kuorma-autoille ei tulevaisuudessakaan ole tiedossa ajomahdollisuutta.
Inhorealisti
|