Ja homma etenee.
Tänään oli vuorossa viimeistely asennukset joutessaan kun "talvi"lomaa viettelen vielä pari päivää.

Tuollaisesta vartti neliön ferriitti tai mitä nyt lie oikealta nimeltään ( joka tapauksessa samaa tavaraa mistä pako tiivisteet tehdään tehtaalla) levystä vääneltiin pari tiivistettä kaasarin alle jotta sai sen peltisen lärpyttimen asennettua.

Taltalla tököstelin reiät joista ei tosiaankaan tullut kovin silmää hivelevät, mutta eipä ne sieltä näykkään mihinkään joten väliäkö hällä jos vaan pitää.
Sitten karbo, jakaja ym. osat paikalleen ja valmistautuminen ensi starttiin, tässä vaiheessa tosin iski idea, otampa tulpat pois niin kevyemmin pyörii jotta näkee lähteekö öljy kiertämmän ennen kuin räjähtää tulille.
Ne tulpat olisi sitten kannattanut käyttää irti ensimmäisen kerran jo siinä vaiheessa kun kone oli vielä lattialla, olisi ollut enempi tilaa vääntää, nyt tuloksena oli 2 tulpaa poikki kun oli hieman lujalla ja avain huonossa asennossa joutui vääntämään.
No vanhasta koneesta onneksi sai uuden veroiset sytyttimet tilalle joten vahinko oli lähinnä rystysiä kirvelevä (vittuillessaankohan ovat tehtaalla niitä teräviä ulokkeita joka paikkaan tehneet konehuoneeseen).
No ei kun startilla vauhtia, helevatan hyvin pyöri, tosin öljynpaine merkkivalo ei sammunut (johtunee tyhjästä suodattimesta kait), suurempi ongelma tässä vaiheessa ilmeni auton alle kurkistaessa, sinne oli ilmestynyt kohtalaisen kokoinen neste lammikko (jokakertaista meille näköjään tämä alle pissiminen).
Kotvasen tutkailun jälkeen ei selvennyt mistä neste oli peräisin koska kaikki paikat näytti kuivilta joten päätelmä oli, edellisen illan peruja lienee kun kaadeltiin nesteitä sisään ja oli lohkon hana hieman raollaan josta luirahti lattialle.
Siis sytyttimet paikoilleen ja starttia, ei niin ensimmäistäkään yritystä vaikka kuinka sahasi.
Jakajan pyörittelyä ja lisää starttia ei mitään yritystä, bensaa ainakin näkyi nostavan kun paikallisesta halpishallista ostetussa suodattimessa näkyi liikettä.
Lisää pyöritystä ja sitten koittikin se "housut vaihtoon hetki".
Hieman syttö pielessä kun ampui niin perkelenmoisen paukun, heikompi pumppuinen olisi jo oikaissut koipensa siinä.
Muutama viesti asian tiimoilta Nehemanin työpäivää häiritsemään ja sitten ihmettelemään missä vika.
Homman tutkimista hankaloitti hieman kun ei saa veiviä paikalleen (koneen kumityynyt jo niin kuolevuneet), joutuu pyörittelemään flektin siivistä ja siitähän "tihiä" kone ei kovin helpolla suostu pyörimään.
Mutta tarpeeksi kun jaksoi yrittää niin saihan sitä tarpeeksi pyöriteltyä jolloin paljastui kylmä totuus, puoli kierrosta pielessä syttö <img src=icon_smile_sad.gif border=0 align=middle> (oma moka)
Siis jakajan jalka pois ja puolen kierroksen pyöräytys, vähän startilla pyöritystä jotta jakajan akseli osuu öljypumpun loveen ja mutterit kiinni (alkaa olla jo tuttua hommaa).
Kurkistus auton alle paljasti sitten tässä vaiheessa ettei neste lammikossa suinkaan ollut kyse edellis illan lirauksista sillä lammikko oli saanut jo tulvan mitat.
Ei v***u, taas vuoto jossain, no tiukkaa tutkiskelua ja löytyi koneen kyljestä reikä josta puuttui jotain ja nestettä näytti virranneen kyseisestä rööristä.
Ihmetytti vaan kyseisen reiän sijainti.

Hieman alempana mitä lohkon tyhjennys hana, mutta selvästi tuosta neste on ulostautunut koska moottorin kannakkeessa oleva kolo lainehti noin komiasti.
Siis vanhaa konetta tutkiskelemaan ja siitähän samaisesta kohdasta löytyi tuollainen ruuvi tukkeena vastaavasta reiässä.

Tosin tuon ruuvin päässä oli öljyä joka jäi hieman ihmetyttämän, mutta asiaa sen enempää pohdiskelematta pyörittelin ruuvin reikään.
Tässä vaiheessa myös Neheman oli jo päässyt työn ikeen alta ja saapui paikalle juuri sopivasti seuraavaan käynnistys yritykseen.
Johan yskii jo ja pienen heruttelun jälkeen jopa käynnistyikin.
Olisiko hampaan verran pielessä syttö kun ei tahdo jaksaa käydä ja loppuu vara käännellä jakajaa, siispä hyppäyttämään sitä.
Onneksi öljy sentään kiertää koska mittari heitti heti koneen käynnistyttyä 3 kiloon.
Eikä nestettäkään näkynyt valuneen tarkkailua varten alle asetetun uuden pahvin päälle, siis näytti jo hyvältä siltä osin.
Jakajan jalan kääntö suuntaan tai toiseen ei enään tässä vaiheessa koulutusta vie montaa sekuntia joten ei siitä sen enempää.
Tosin parin kokeilun jälkeen päädyttiin lopen ratkaisuun, se oli kuitenkin alunperin oikeassa kohdassa, oli vaan alku kankeutta ja ukkojen uskon puutetta tai kuulo vikaa käynnissä havaittu olematon vika.
Siis alkuperäisellä asetuksella uusi yritys ja vot' kylläpä hörähti ja käy kuin tytöt ainakin. Pieni hetki käyttöä ja tutkailua, ei vuoda mistään, siis konepelti kiinni ja penkit paikalleen, nyt on koe-ajon aika.
Sitten astuikin se iso ongelma jota jo osattiin vähän odottaa, kytkimessä on jotain häikkää.
Vipuja asennellessa jo havaittiin ettei tahdo riittää säätövara, aikamme tutkiskeltua päädyttiin ratkaisuun jo silloin jotta kyseessä täytyy olla uusista kulumattomista osista johtuva vika.
Nimittäin vaihteita ei saa päälle koneen käydessä vaikka teet mitä, ei auta säätäminen ei kiroilu eikä rukoilu, ei kertakaikkiaan irrota niin ei irrota.
Väkisellä piti kuitenkin saada vaunu liikkeelle, siis pajan ovi auki, kolmosta silmään ja starttia.
Kyllähän homma toimii kun saa liikkeelle, välikaasulla ja oikeilla kierroksillahan niitä pykäliä muutenkin vaihdellaan näissä vehkeissä ainakin meillä, kytkin on vain liikkeelle lähtöä ja pysähtymistä varten.
Ja juuri se pysähtyminen, saatikka uudestaan liikkeelle lähtö yleisessä liikennevirrassa tulee aiheuttamaan sen varsinaisen ongelman.
Siinä sitten muutama kierros piti ajella pihaa ympäri ja huudella ikkunasta Nehemannilta ohjeita mitä tehdään kun ei saa vaunua pysähtymään, tai no saihan sen jos kässärillä jarrasi kytkin pohjassa samalla kaasutellen ettei pääse sammumaan ja lakerikengän haju oli sitten sen mukainen.
Lopen oli sitten pakko luovuttaa ja vauhdilla pyyhältää takaisin pajaan kun ei tuntunut irrotusta löytyvän vaikka kuinka yritti polttaa levyä (arveltiin ongelman johtuvan liian ottavista osista näet ja haettiin kuluttamisesta ratkaisua).
Pajassa ongelman ratkaisuksi sitten haettiin uutta näkökantaa esim. tihittämällä väljää säätötangon niveltä hitsaamalla.

Ja lyhentämällä keulasta polkimelta tulevaa tankoa.
Nämä ratkaisut eivät poistaneet ongelmaa, tosin eivät ne myöskään pahentaneet sitä.
Ihmetystä aiheutti myös kuinka lähelle kytkinkoppaa tuo haarukka menee (huono kuva ei kerro kaikkea).

Ehdittii jo pirralla hädissään tuohon koppaan hioa kolo josko auttaisi, mutta ei (siitä kolosta ei onneksi ole kuvia).
Sitten oli syvällisen tutkiskelun aika ja päädyttiin irroittamaan kytkinkopan alapelti jotta näkee mitä siellä tapahtuu (tai ei tapahdu), vuorotellen polkemista ja alla tarkkailua, kaikki liikkuu ainakin päällisin puolin oikein.
Jo aiemmin mieleen juolahtanut idea liian paksusta kytkinlevystä sai yhä enempi kannatusta mitä enempi asiaa pohdiskeltiin siinä alla maatessa, joten Nehemanin ideasta päätettiin löysätä asetelmaa ja kas kummaa tilanne alkoi näyttää heti paremmalta, polkimeen löytyi välittömästi se hukassa ollut tuntu.
Siis vara-osa kirjalle tutkailemaan onko eri versioita levyistä ja voihan vuohen kuivunut römpsä, 4 eri levyä on.
Tässä vaiheessa ohimo suonten pullistus aste saavutti sellaiset sfäärit että lakki lensi päästä.
Muutaman neuvoa-antavan ja hetken rauhoittumisen jälkeen asia sai sitten ihan uuden lähestymis kulman.
Se meikän kuningas idea illalle, entäpä jos ?

Tuollaisia.
Tuonne väliin.

Tiedä sitten kuinka pitkäikäinen korjaus, mutta lopputulos oli toivottu.
Kytkin pelaa kuin unelma.
Ja tukevalta ainakin näyttää.

Lieneekö kukaan kokeillut moista ideaa ennen.
Tuolla viritelmällä mennään niin kauan kuin mennään.
Ei ihan heti jaksaisi innostua uudestaan katkaisemaan pakettia, varsinkaan tuolla alla, nimittäin konetta ei oteta pois ihan heti, vai otetaanko sittenkin
Jotta projekti ei päättyisi lukijoiden kannalta lyhyeen, eikä asentajien kannalta helpolla.
Havaittiin pojalla valkovuotoa mittatikun juuresta.
Voi Hevonvitunlehemänperseenlinkku
Nyt ei tiedä itkiskö, pieris verta vai molempia yhtaikaa.
Jostakin pääsee nestettä väärälle osastolle ja runsaasti.
Öljyn koostumuksessa havaittavissa pientä muutosta, eikä ehditty montaa minuuttia edes käyttää.

Ja määräkin hieman lisääntynyt, n. 10 litraa luirahti tuollaista toffeeta kun ropun aukaisi.
Nyt e naarata, sano savolais ukko ku akka venneestä tippu.
Että ei sen kummempaa tällä kertaa.