Lainaus:
quote:
tällasessa tilanteessa olis yleensä viisainta olla hiljaa muttei aina pysty.
|
Tosta olen ihan samaa mieltä, mutta luulin tästä saatavan asiallisen keskustelun aikaiseksi otsikossa mainituista vanteista myyjän ollessa mukana jutustelussa. Ilmeisesti myyjä ja lähes kaikki muut kyseisiä vanteita ostaneet ovat kuitenkin sitä mieltä että tuote on huippulaatuinen. Suurinta osaa ei luultavasti edes kiinnosta mikään vanteiden pystyheitto tai kohtalaisen heikko osuma kestävyys. Olettaisin kuitenkin edes myyjän olevan kiinnostunut perustelluista käyttäjä palautteista, eikä vain tyrmäävän tehtyjä havaintoja perusteettomina.
edelleenkään miulla ei ole mitään sitä vastaan, että edes joku kehtaa järjestää meille harrastajille mahdollisuuden hankkia vanteemme Suomesta. Enkä väitä että jonkun muun valmistajan, tai muulla merkillä kaupitellut vanteet, olisivat sen pyöreämpiä tai suorempia uutena kuin TML vanteetkaan (työssäni joudun tekemisiin usean eri valmistajan vanteiden kanssa). Mutta edelleenkin olen sitä mieltä että kyseiset muuttavat muotoaan turhan helposti. Bedlokit varmasti auttaisivat, mutta haluan pitää autoni leimakuntoisena.
Valittajako ilmaistessani mielipiteeni tuotteesta johon en ole täysin tyytyväinen?