Huh huh, onneksi jännitys on nyt sitten ohi, aamulla oli tilanne niin huolestuttava että vaikutti turhalta edes yrittää koko katsastus projektia.
Nimittäin aamulla Nehemanin mennessä noutamaan poikaa tallista kävi ilmi ettei laatikosta löydy kuin kolmos ja nelos vaihteet sekä pakki <img src=icon_smile_blackeye.gif border=0 align=middle>
Ei kait taas, onko venäläinen vaihdelaatikko joku kirous meille rekisteröinnissä, nimittäin Tatjanan kanssa oli myös ongelmia aikanaan, jäi keppi kouraan viimeisessä risteyksessä silloin. Siinä sitä sitten katsastus-aseman ikkuna alla korjailtiin, mutta niin ne vaan kilvet antoi.
No takaisin tähän päivään, syyksi arveltiin eilen suoritettua vaihdevivun O-renkaan vaihto operatiota jossa Nehemanilla oli päässyt se kara plumpsahtamaan ulospäin, hetken renklaamisen jälkeen se oli kuitenkin mennyt takaisin.
Asiaan ei sitten tullut kiinnitettyä sen enempää huomiota illalla valitettavasti joten aamu paljasti karun totuuden.
No ei auttanut kuin remontti kamppeet niskaan ja pajalle.
Onneksi vara laatikko oli vielä pöydällä joten sitä tutkiskelemalla saimme paikallistettua mikä on vikana, siitä se kansi jossa on siirtäjät irti, jonka jälkeen hetki vipujen vääntelyä toiminnan selvittämiseksi ja sen jälkeen demonstraatio eilisestä vaihto operatiosta.
Löytyihän se vika, kepin sivuttaisliikkeen laatikkoon välittävä siirtäjä oli luiskahtanut pois siirtoholkista.
Seuraavaksi olikin sitten vuorossa suunnitella korjaava toimenpide jolla se siirtäjä saataisiin paikallen ilman että tarvitsisi irrottaa sitä kantta laatikosta, siis kansi oikeaan asentoon käsissä ja hillitöntä vääntelyä, kääntelyä, nykimistä ja renkutusta kunnes vipu asettui paikalleen.
Pariin kertaan vielä sama manööveri piti toistaa jotta homman toimivuus varmistui ja eikun auton alle makaamaan ja toistamaan samat liikeet.
Hieman vaikeampi tosin oli saada osumaan osat kohdilleen kannen ollessa paikallaan mitä käsissä irto kannella harjoitellessa, mutta onnistuihan se lopulta kun jaksoi yrittää tarpeeksi sitkeästi.
Siis vivusto paikalleen ja kokeilemaan, huraa se onnistui kaikki vaihteet löytyy jälleen.
Vielä viimeinen testiajo pitkin tonttia voimakkaasti jarrutellen jolloin paljastui uusi ongelma, vänkärin puolen etujarrua ei saa ottamaan vaikka kuinka säätää lähemmäs kenkiä, käsin ei tahdo saada pyöritettyä rumpua, mutta ei vaan ota.
Tässä vaiheessa alkoi jo äijiltä usko loppua oikeasti.
No yritettävä se on koska viimeinen lauantai jolloin katsastus asema auki, joten suntikset ylle ja pieni testiajo yleisen liikenteen seassa, siis kylälle tankkaamaan, 2 km ajon jälkeen pysäytyts ja lämpötila arvio vänkärin jarrusta, ei lämpiä, ei siis laahaa ainakaan kovin
Väärä luulo pari lisäkilometriä ja komentosillalle alkaa tulvia tuttu käry <img src=icon_smile_dissapprove.gif border=0 align=middle>
Mutta ei auta, tankilla ainakin on pakko käydä jotta pääsee edes takaisin kotiin, saati 20 km päähän katsastamaan, onneksi nessolle matkaa ei ollut kilometriä pidemmästi jäljellä, siis persesilmä puukonpään mittaisena jännityksestä matka jatkui.
Vauhtia ei saanut yli 60 vaikka kuinka polki pedaalia, mutta perille päästiin.
Muina miehinä mittarin viereen parkkiin ja pikainen poistuminen ohjaamosta tarkkaillen nouseeko savua, ei onneksi nouse, siis tankki täyteen ja katsastamaan kävi miten kävi.
Mutta, mutta, Igorpa ei haluakkaan lähteä käyntiin.
Lisää starttausta pedaali eri asennoissa, ei lähde ei.
Vielä lisää starttausta ja nyt jo ryypyn hanikoimistakin sekaan, mutta ei.
Sitten alkoikin tulla tekstiä joka ei ole lasten kuultavaa (eikä välttämättä aikuistenkaan).
No ei sitä sinnekkään voinut jättää, siis lisää pyöritystä, pyörii, pyörii, hieman jo ehkä vauhti hiipuu kylläkin, kunnes kone yskähtää ja melkein käy, tämä nostaa uskoa, lisää starttia.
Ja käynnistyihän se lopulta, joten äkkiän pois paikalta koska homma alkoi jo näköjään saada suurta kiinnostusta osakseen.
Kotia kohti Igor tuntuikin sitten rullaavan jo eri kevyesti, 75 sai kevyesti mittariin, syyksi menomatkan tahkeaan vauhtiin arveltiin sitten vasta-tuuli ja laahaava etujarru.
No vielä takaisin pajalle viimeisiä tarkistuksia tekemään jossa paljastui sitten että etujarru laahaa oikein kunnolla, ei kärsinyt kättä viedä edes lähelle vannetta ja savuakin näkyi tulevan kun tuulen súojaan ajoi <img src=icon_smile_shock.gif border=0 align=middle>
Tässä vaiheessa ei ollut enään itku kaukana, toisaalta periksi ei anneta ennenkuin on pakko, aikaa oli sentään klo 14:00 asti, siis rumpu auki ja ihmettelemään, mitään näkyvää syytä ei keksitty, uudet kengäthän oli jo aiemmin vaihdettu ja kaikki pelasi niinkuin pitää.
Epäselväksi jäi mikä piru sitä lie riivasi, no onneksi vara-osa etuakselista jo oli ehditty irrottaa rummut, siispä niistä valikoimaan se vähemmän öljyllä kyllästetty ja paikalleen, vaikutti hyvältä, mutta lisää ongelmia luvassa, nyt pisti silmään kytkinkopasta valuva öljy, voi V***U, tämä ei voi olla enään totta.
Pienen tutkiskelun jälkeen suurimmaksi öljyn lähteeksi paljastui mittatikku jossa ei minkäänlaista tiivistettä, eikä siihen kyllä mitään tiivistettä löydettykkään pitkällisistä etsinnöistä huolimatta, joten jouduttiin joku letkun pätkä survomaan siihen tukkeeksi, myöhemmin on sitten aikaa keksiä siihen parempi viritelmä sillä nyt alkoi jo olla kiire, matkaan oli päästävä.
Etujarru ei kaikesta huolimatta ottanut edelleenkää, "so not" kyllä sillä nyt asemalla käydään edes kääntymässä oli mikä oli.
No menomatka meni leppoisasti ilman mitään ongelmia, paitsi muille tienkäyttäjille joiden oli välttämätön pakko päästä ohi, vaikka sitten keltaisen viivan alueella.
Ei muuten paha ajettava jos pystyy ottamaan valokuvan ajaessa.
Se viimeinenkin risteys selvitettiin sitten onnistuneesti ilman irronneita vaihdekeppejä, joten ei kun ilmottautumaan toimiston puolelle.
65 € sitten vaati tyttö ja käski ajaa jonon jatkoksi, no suikka ojennukseen ja menoksi, tai sitten ei, perkele Ei lähde taaskaan käyntiin.
Voi peräJorman rektaali, sama asema, sama ikkuna ja samat äijät taas tulossa katsastamaan ja jälleen ongelmia odotellessa, ei näytä kovin hyvältä.
Ei auta vaikka välillä vaihdetaan avaimen kääntäjääkin ja kokeillaan jopa veiviä (aiheutti muuten suurta hilpeyttä ohikulkijoissa venäläis suikka päässä uazia veivillä käynnistävä ukko <img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle>)
Aikamme siinä sitten starttailtuamme loppui puhti patterista jolloin ongelma alkoi jo saada katastrofin mittoja, ei ollut Jasonik:istakaan apuja (asuu sentään ihan vieressä) oli jossain sähly kökässä eikä vastannut puhelimeen <img src=icon_smile_angry.gif border=0 align=middle>.
No, nöyrän näköisenä piti ukkojen käydä kyselemään katsastajilta mahtaako löytyä akkukärryä, ei löytynyt, mutta boosteri sentään löytyi.
Hieman kyllä epäilytti sitä matkaradion näköistä laitetta käydä kytkeskelemään, mutta osoittautui yllättävän tehokkaaksi koska Igor heräsi eloon, siis pika pikaa jonon jatkoksi, olihan tässä jo tunti taas hukattu aikaa.
Nyt katsottiin parhaimmaksi olla sammuttamatta sakonkin uhalla niin ehtii latailla akkua siinä odotellessa.
Tässä vaiheessa oli jo jännitys niin suuri ettei voinut kameraan katsoa.
Välillä kävi katsastusmiehet vuorotellen ja pareittain kyttäämässä kenelle lankeaa vuoro meidän kohdalle, oli pojat melko myrtsin näköisenä <img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle>.
Meidän onneksi sattui kohdalle sama joka Tatjanan katsasti myös, leppoisa ukko joka ymmärtää harraste vehkeitten päälle eikä ole turhan tiukkapipoinen (toki lain rajoissa) pienten puutteiden takia, sillä eihän tällä joka päivä tulla ajelemaan.
Ensimmäinen kommentti oli tällä kertaa "mistä helevetistä te nuo lakit ootta löytänyt".
Pikaisen tyyppi koulutuksen jälkeen homma pyörähtikin sitten käyntiin.
Dynamometri näyttikin sitten muuta mitä odotettiin, tokihan jarrut puolsi edessä vasemmalle, mutta ei niin paljoa mitä oletettiin, sen sijaan takajarrut puolsivatkin yllättäen enempi <img src=icon_smile_blackeye.gif border=0 align=middle> soralla näytti niin hyvin ottavan yhtälailla <img src=icon_smile_sad.gif border=0 align=middle>.
No onneksi siinä katsastuksen tiimellyksessä sain luvan säätää oikeaa takasta jonka jälkeen otettiin uusi kierros, tosin jälleen tarvittiin boosteria liikkeelle lähtöön, ei näköjään auttanut se 40 min käyttö paikallaan, kaikki sähköä syövät laitteet pois kytkettyinä <img src=icon_smile_angry.gif border=0 align=middle>
Ja jarrun säätämisellä ei tuntunut olevan muuta vaikutusta kuin että autoa ei tahtonut enään saada liikkelle, edelleen se puolsi, toki ei enään niin pahasti.
No onneksi se sentään kelpasi ja saatiin kilvet kainaloon, tässä vaiheessa alkoi jo tuntua voitolta koko touhu, ei muuta kuin kotia kohti.
Ajovuoro lankesi sitten allekirjoittaneelle, Nehemanin pelätessä päästävänsä koneen sammumaan.
Ei oikein tuntunut vetoja olevan, 3 vaihteella nippa nappa jaksoi vielä kiihtyä, mutta nelosella alkoikin sitten vauhti hyytyä, 55 oli huiput, pieni nousu rautatien yli kulkevalle sillalle olikin sitten jo maasto rasti sinällään.
Pakko oli käydä löysäämässä takajarrua pariinkin otteeseen, muuten koti olisi liika kaukana.
Kunnes mieleen muistui jotta käytiinhän sitä etujarruakin lähentämässä siinä aseman pihassa <img src=icon_smile_dissapprove.gif border=0 align=middle>, siis sitäkin löysemmälle ja kylläpä meno keveni, nyt sai jo 80 mittariin ja meno oli vakaampaa kuin kymmenen vuotta nuoremmalla opelilla <img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle>, lukuunottamatta jumalatonta sivu tuulta joka aina metsän suojasta aavalle hyökätessä aiheutti kohtalaisen jännitysmomentin.
Tokihan kaikista vastoinkäymisistä huolimatta homma sai onnelisen lopun.
Nyt on jo helppo hymyillä.
Aika lähelle passasi sitten hyllystä ojennettu kilpikin <img src=icon_smile_tongue.gif border=0 align=middle>