Itselläni musiikki mitä kuuntelee vaihtelee erittäinpaljon kausittain. Välillä mennään puhtaasti punkin puolella, välillä raskaassa metallissa, sillointällöin puhtaassa popissa, tietenkin välillä toimii perinteinen juureva perus rock ja listaa voisi jatkaa loputtomiin. Ja tässä tämmöinen tarinointi viimeaikoina enemmäin soinneista artisteista...
Tässä kuitenkin tyypillinen kuuntelupäivä viimeajoilta:
Kaikkea satunnaista mitä winampin soittolista tarjoilee, kuitenkaan ei mitään raskasta tai keskittymistä vaativaa vaan jotain sopivaa taustamusaa. No jossain vaiheessa iltaa sitten rupeaa oikeasti kuuntelemaan musiikkia ja siitä eteenpäin on illan musikaallinen kulku ollut viimeiakoina useasti tämänkaltainen.
Mari-Leen, eli tämä virolainen naispuoleinen artisti, jonka cover versio levottomasta tuhkimosta oli tännekkin palstalle linkattuna. Mukavan 90-lukulaista ruotsalaistyyppistä eurotechnoo vai miksi tätä humppamusiikkia nykyään kutsutaankaan
No jossain vaiheessa tulee aina poppia niin täyteen, että joutuu siirtymään johonkin toisentyyppiseen ja silloin lähtee soimaan useasti...
Shape Of Despair, joka on suomalaisen Funeral Doomin edustajia. Suosittelen tutustumaan, jos tykkää hitaasta, raskaasta ja ennenkaikkea vaikuttavasta musiikista. Voin luvata että on lähes täydellinen vastakohta iloisille pop-lauluille. Jonkinaikaa yhtyeen soitua on pakko vaihtaa johonkin muuhun vähän vauhdikkaampaan, jossa on biitti edes vähän yli 60bpm, monesti sattuu soimaan sitten
Saturnus kappaleellaan I Long. Saturnus on tanskalainen doom metalin edustaja. Kyseinen kappale ei ole mikään kovinkaan kummonen, mutta minulle yksi niistä kappaleista joita ei voi perustella miksi juuri siitä pitää.
Luonnollinen siirtymä seuraavaksi on johonkin hienompaan, kevyempään ja vähemmän möristyyn ja öristyyn musiikkiin. Ja kas,
Sentencedin Funeral Album lähtee soimaan. Henkilökohtaisesti nimeäisin erääksi tämän vuosituhannen parhaista albumeista.
Yleensä tässä vaiheessa tapahtuu käännekohta joko pysymisessä loppuilta raskaissa tai siirtyminen johonkin kevyemppään. Monesti tässä vaiheessa on tullut saatua tarpeeksi taivallusta synkkyydessä musiikinpuolesta ja lähtee jokin sopiva välikappale soimaan. Yleensä jokin mukava metalli coveri, esimerkiksi
Turisas esittämässä kansanhumpan Those Were The Days.
Tässä vaiheessa tulee sitten jokin ihmeellinen klasikko kaipuu ja ollaankin jo ihan perusmusiikissa.
CCR,
Lynyrd Skynyrd,
ZZ-top yms. sellaista perusrokia. Jossain vaiheessa sitten tulee kuunneltua vaihtelun vuoksi jotain mielenkiintoisia vanhempia kappaleita myös, useasti bändejä ja artisteja kuten
David Bowie,
Electric Light Orchestra,
Elton John,
Janis Joplin jne.. eli kaikkea väliltä 60-90 luku.
Ja illanlopuksi useasti itselläni varmastikin tämän alkuvuoden kuunnelluin kappale,
Lynyrd Skynyrd - Free Bird (live 14:23min). Kappale jonka levyversiota ei edes voi verrata liveversioon. Jostain syystä tämä tulee vaan yleensä yöllä väsymyksen kourissa heitettyä soittoon, ehkä siinä on tarpeeksi psykedeliaa mulle
