Minulla on ollut monia haaveita elämäni aikana. Viimeisimmät toteutukset ovat savusauna ja
ryyppäystorni. Kyllä jokaisella itseään kunnioittavalla miehellä pitää oma torni olla

Tämä oli siis järkevin asia minkä sain aikaiseksi lomalla.
Ensin kokosin tornin trailerille.

Sitten se purettiin ja jeepin katolla toimitettiin noin 50m saimaan pinnasta nousevalle vuorelle.
Meinasin myös kaataa Jeepin. Taisi olla hieman ylhäällä painopiste.

Sitten vinssillä natiseva torni pystyyn. Oli hiuskarvan varassa, ettei hajonnut.
Torni pystyssä. Vielä vaatii viimeistelyä, mutta on sitä jo käytetty.
Uusia reittejä en ehtinyt tehdä. Oli lomaa vain kaksi viikkoa. Paljon olisi ajamatonta
maastoa vielä tutkittavaksi. Ostin noin 5 hehtaaria lisää offimaastoa, mutta en ehtinyt
edes käydä ihailemassa sitä. Tämä uusi pala yhdistää minun kaksi entistä maa-aluetta.
Just do it!