Näytä yksittäinen viesti
  #13  
Vanha 02.03.2007, 12:54
Heguli:n Avatar
Heguli Heguli ei ole kirjautuneena
Legenda
 
Rekisteröitynyt: 22.06.06
Sijainti: Espoo / Suomusjärvi
Viestit: 7.323
Perusasetus

Tuli tästä keskustelusta mieleen työkaveri, joka oli joskus 80-luvulla ajanut taksia itäsuomen pikkukylillä. Kerran oli tuttu kaveri soittanut viikonloppuna kännissä ja sanonut, että nyt loppuu tämä elämä. Sitten puhelin kiinni eikä enään vastannut soittoihin. Kaveri lähti sitten taksilla katsomaan, että mikäs siellä oikein on hätänä. Löysi kaverinsa roikkumasta narun jatkeena. Samanlainen homma tapahtui uudestaan noin puolen vuoden kuluttua. Ja siitä taas noin puolen vuoden kuluttua puhelin taas soi viikonloppuna. Sama kuvio langan toisessa päässä ja tämä taksikuski tietysti koitti puhumalla selvittää tilannetta. Siihen aikaan ei kännyköitä vielä ollut niin kaveri kirjoitti nopean tilanneraportin paperille vaimolleen, joka meni naapurista soittamaan apujoukkoja paikalle. Kaveri jatkoi puhumista pitkään itsemurhakandidaatin kanssa ja tilanne alkoi jo rauhoittua. Sitten puhelimesta yhtäkkiä kuului ääni: "Ei perkules, poliisit on pihalla" ja seuraavaksi kuuluikin aseen laukaisu. Hetken oli hiljaista ja sitten poliisi vastasi puhelimeen ja totesi isännän ampuneen itsensä.

Kaikki kolme olivat siis tämän taksikuskin tuttuja kavereita, eli homma riipaisi aika syvältä. Kaveri lopetti taksihommelit siihen ja muutti Helsinkiin. Kuulin tämän tarinan noin kymmenen vuotta tapahtuneen jälkeen ja kyllä vieläkin näki, että tapaukset ottivat koville. Eli ei se itsemurha ole mikään oma juttu vaan vaikuttaa aika paljon muihinkin.

Tumpula Racing Team
Vastaa lainaten