Kirjoitetaan tähän nyt oma täysin henkilökohtainen mielipiteeni, vaikka asiasta en juuri mitään tiedäkkään. Mielestäni mahdollisimman yksiselitteiset säännöt pitää olla, minkä mukaan arvostellaan. Eikä niistä säännöistä saisi lipsua.
Syy miksi henkilökohtaisesti kannatan tiukkaa linjaa tuloslaskennassa on yksinkertaisesti, niin kilpailunjärjestäjien kuin kilpailijoidenkin etu. Jos tarkka tuloslaskentalinja pitää kaikissa kilpailuissa, tietävät kilpailijat mitä heidän kuviltaan odotetaan, eikä mitään tulkinnanvaraisuuksia pitäisi jäädä kuviin. Samalla turvataan kilpailijoille oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus. Ketään ei palvele pieninkään mielivaltaisuus tässä asiassa.
Raja mikä on hyväksytty rastikuva on mielestäni selkeästi säännöissä kerrottu. Lainaan säännöistä kohtaa hyväksytystä rastikuvasta.
"KILPAILIJOIDEN TULEE KIINNITTÄÄ ERITYISTÄ HUOMIOTA SIIHEN, ETTÄ RASTIKUVISSA NÄKYY SELVÄSTI ETTÄ KILPAILIJA KOSKEE YHTÄ AIKAA SEKÄ AUTOON ETTÄ RASTIMERKKIIN. MOLEMPIEN KOSKETUKSIEN TULEE NÄKYÄ KUVISTA.
AUTOON JA RASTIMERKKIIN KOSKETAAN KÄDELLÄ (SORMET JA KÄMMEN).
VALOKUVASSA ON MYÖS NÄYTTÄVÄ SELVÄSTI AUTON KILPAILUNUMERO TAI REKISTERINUMERO. MYÖS RASTINUMERON TULEE NÄKYÄ KUVASSA SELVÄSTI.
JOS KILPAILUN AIKANA ON HÄMÄRÄÄ TAI PIMEÄÄ, TULEE KILPAILIJOIDEN ERITYISEN TARKASTI HUOLEHTIA SIITÄ ETTÄ RASTIKUVASSA SELVÄSTI EROTTUU KOSKETUS SEKÄ AUTOON ETTÄ RASTIMERKKIIN."
Säännöt lukenneelle ei pitäisi olla epäselvä mitä kuvilta vaaditaan. Jos tiukasti tulkitsisin niin, jos kuvasta ei saa selvää mainituista vaatimuksista kohtuullisessa ajassa on kuva hylätty. Tulosten valmistuminen nopeutuu ja epäselvät tilanteet vähenevat, kun säännöt ja tulkinnat ovat yksiselitteisiä ja uskoisin sitä kaikkien haluavan.
Kun asiat hoidetaan tiukasti sääntöjen mukaan, ei mitään epäselvyyksiä puolueellisuudesta tai jonkun suosimisesta pääse syntymään. Tietenkin se tuntuu joistain kilpailijoista kohtuuttomalta, kun hylätään rasti puutteellisen kuvan vuoksi, vaikka aivan varmasti he ovat todellisuudessa sen rastin hakenneet. Ensimmäinen "Juu juu kelpaa se" ja yksiselittenen rajanveto ja tasapuolisuus on menetetty. Tämän jälkeen ei ole enää mahdollista sanoa täysin yksiselitteisesti mitä kuvilta vaaditaan.
En usko, että kysymys on siitä, etteivät tuomarit uskoisi kilpailijan käynneen rastilla. Olisiko parempi jos säännöissä suoraan lukisi "Kilpailija, joka oletettavasti on poiminut rastin saa siitä pisteet."? Sehän se tilanne on, jos ei voida autoa, rastia tai kosketusta yksilöidä. Raja on vedettävä aina johonkin ja suunnistus cupin säännöissä se on määritelty kuten yllä lukee.
|