Kisapäivä alkoi kyllä lupaavasti. Lähtö kotoa Riihimäeltä oli kuudelta aamulla, kun halusin päästä ajoissa syöttämään rastipisteitä. Parin kilometrin päästä nousivät lämmöt koneessa punaiselle, ja jäähdytysnesteen hyytyminen paljastui tosiasiaksi. Puolitoista tuntia meni sitten autoa sulatellessa, ennen kuin pääsin toden teolla matkaan, jonka matkan aikana tuli lämppäristä vain viiltävän kylmää ilmaa, mikä aiheutti silmittömän stressin, kun mietin tulevaa vuorokautta. Kaksi tuntia tyhjäkäyntiä kisakeskuksen pihassa sulatti kuitenkin lämppärin kennon ja saatiin kabiiniin kesäkeli.
Aamun viivästymisestä johtuen oli rastipisteiden hakkaussessio aika kouristuksenomainen. Autoon oli väsätty iPAQ- ja OziCE-alustainen navigointisysteemi, joka vaatii reittipistetiedon asteina ja asteen osina. Kilpailijat saivat koordinaatit asteina, minuutteina ja minuutin osina. Konversioprosessi meni iPAQin ehdoilla siten, että ensin syötin koordinaatit excel-taulukkoon jossa muunsin ne asteiksi ja asteen osiksi. Taulukon tallensin sarkaimella erotelluksi tekstitiedostoksi. Editoin tästä Wordillä turhat roskat ja tabuloinnit pois, vaihdoin desimaalipilkut pisteiksi, ja tallensin tekstitiedostona. Tämän tiedoston jouduin vielä aukaisemaan Notepadilla ja tallentamaan .wpt-loppuisena tekstitiedostona, koska Notepad ei ymmärtänyt Excelin käsitystä tekstitiedostosta, eikä Wordllä saanut tallennettua reittipistetiedostoa, jonka OziCE olisi ymmärtänyt. Tämä sadan reittipisteen konversiosessio oli todellisuudessa ehkä kilpailun kovin fyysinen ponnistus. Emmekä kyllä löysäilleet rasteillakaan yhtään.
Ehdittiin kumminkin ajoissa lähtöön ja tarkoitus oli tasoittaa pahin ylilataus ensin parilla helpolla rastilla. Tässä tarkoituksessa lähdettiin kisakeskuksesta koilliseen, Polvenkalliolle. Päätimme aloittaa pitkällä vinssauksella jyrkkään ylämäkeen, matkalla yksi rasti ja rinteen päällä pari lisää. Pääsimme kahden metrin päähän ensimmäisestä rastista, kun vinssi teki temput: välillä se suostui kelaamaan sisään, välillä ei, välillä se suostui antamaan vaijeria ulos, välillä ei. Taikinoimme tuossa kaksi tuntia ennen kuin pääsimme alas rinteestä vinssin varassa. Ajaen ei uskaltanut. Tuon jälkeen oli selvää, ettemme voi yrittää yhtään rastia, jolla edes SAATTAA joutua vinssaamaan.
Seuraavaksi siirryimme vinkin mukaan helpohkolle rastien 223-238 alueelle, joka oli sopivasti Polvenkalliolta seuraava kisakeskukseen päin. Risupinon takaa löytyi ensimmäinen rasti helposti, kun kilpailuaikaa oli kulunut vasta kaksi ja puoli tuntia, mutta poislähtiessä tuuppasin auton kannon nokkaan oikein huolella. Luppakorvalle kiitos tunkkausavusta. Tästä eteenpäin alkoi rytmiikka ja käsiala asettua ja alueen loput rastit haettiin ilman ylimääräistä dramatiikkaa.
Jussilan rastialueella alkoi olla jo hauskaa. Alue oli mukavasti kumpuilevaa umpikorpea eikä mitään hakkuuraiskiota. Kymmenen pisteen rastille 206 päästiin helposti ajamalla mutta pois peruuttaessa lipsahti takapää kapealta kallioharjanteelta kuusta vasten nojalleen. Saimme nitkutettua tunkilla etäisyyttä lavan ja kuusen välille sen verran, että jatkoin peruuttamista lipsauttaakseni nyt kabiinin kuusta vasten. Onnekkaasti vinssi toimi tuossa kohdassa, ja saimme kiskaistua keulan irti kuusesta. Tämä alue jouduttiin jättämään sillä erää kesken, että ehtisimme ajoissa supererikoiskokeeseen.
Lähdimme tarkoituksella ajoissa pitkälle siirtymätaipaleelle, ja jouduimme odottamaan vähän aikaa jakson alkua. Päätin sitten sammuttaa koneen odotusajaksi, ensimmäistä kertaa aamulämmittelyjen jälkeen – eli kahteentoista tuntiin. Kun sitten vihdoin päästiin ensimmäiselle rastille, nousee konehuoneesta paksu höyrypilvi ja huomaan lämpömittarin olevan taas punaisella: olin unohtanut käynnistää jäähdyttimen sähköflektin erikoiskokeelle lähtiessä. Kone ei jäähdy flektinkään kanssa, ja muutaman höyryisen rastikuvan jälkeen lähdemme nuotiolle ihmettelemään tilannetta. Siellä paljastuu, että alavesiletku on pullahtanut irti kokonaan ja klemmarikin on hukassa. Ylävesiletku sai luovuttaa klemmarin alakerran naapurille. Hölläsimme vielä paisarin korkkia (paine oli varmaan pullauttanut letkun irti), ja tyhjensimme sitten kaikki eväsvesipullot ja termarit jäähdyttimeen ja kävimme nuotiolle sulattamaan lunta pakissa. Onneksi saimme erikoiskokeelta palaavilta kilpailijoilta kanisterin pakkasnestettä ja uuden klemmarin. Lämmin kiitos niistä Huovisen Jannelle ja Antti Karhulle. Näillä erikoiskokeen tulilla opimme yleisesti luovuudesta auton korjauksessa ja erityisesti Roverin koneen jäähdytyksestä. Kiitoksemme viisautta jakaneille tulistelijoille.
Tässä välissä piipahdimme Järvenpäässä tankkaamassa ja hakemassa varoiksi lisää pakkasnestettä. Nesteelle tulikin hetikohta tarvetta, kun lämpötila alkoi taas kohota ja kone höyrytä heti Paippisten rastien alussa. Appari-Jannelle respektiä, kun hän huomasi, että olin, pöljä, kiristänyt ylävesiletkun klemmarin huonosti ja vettä hukkui nyt sieltä kautta. Paippisten alue oli paria rastia lukuunottamatta meille liian hankala ja pitkä nousu Sipoonjoen ylityksen jälkeen silkka mahdottomuus.
Seuraava rasti olikin sitten virkistäytymnen kisakeskuksessa. Ei mennyt tuokaan aivan nappiin, koska vaikutus oli aivan päinvastainen ja into aika lailla hakusessa, kun lähdimme kolmen aikoihin jatkamaan Jussilan rasteja. Metsässä tunnelma jälleen koheni, ja rastisaldo kehittyi tasaista tahtia. Olisiko ollut vain yksi selvä vinssausrasti, jonka jouduimme jättämään tuolla väliin.
Kuudelta olimme taas kisakeskuksessa, tällä kertaa oikeasti virkistymässä puolentoista tunnin unilla. Kylmällä ja vetoisella lattialla ilman patjaa ja peittoa nukkumisessa on se hyvä puoli, että vähempikin uni tuntuu riittävän aivan hyvin. Aamukahdeksalta lähdimme sitten vielä Terrisuonojan rasteja 260 – 278 hakemaan. Alue meni aivan nappiin, mutta tuossa vaiheessa oli selvää, ettemme ehtisi Koppimäen rasteille, joten päätimme kilpailun hyvissä ajoin ja sangen hyvillä mielin.
Illalla nukumaan mennessä kulkivat silmissä vielä kuvat ajomaastoista, ja maanataiaamuna siviiliautolla töihin lähtiessä halusivat kädet veivata vimmatusti rattia ja jalat sotkea polkimilla. Nauratti oikein.
Järjestäjille iso käsi vaikuttavan ammattitaitoisesti hoidetusta tapahtumasta. Joukkue Seek & Destroy antaa erityistunnustuksen rastikuvauksissa paikka paikoin esiintyneelle mikrorunoudelle, tyyliin ”Näre kinkamalla”.
Ensi vuoteen,
joukkue Seek&Destroy:n p:sta
- p
-----------------------------------
There are no stupid questions
- just a lot of inquisitive idiots.
-----------------------------------
|