Olipa muuten hiton kivaa <img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle><img src=icon_smile_cool.gif border=0 align=middle>!!!
Ensimmäiseksi suurensuuret kiitokset maanomistajille, kilpailun järjestäjille ja kaikille toimitsijoille, kaikki toimi sujuvasti ja touhusta jäi tosi hyvä mieli. Ison työn olette tehneet (ja taitaa työt vielä jatkuakin).
Kerronpa tässä vähän taustaa, eli kuinka kaikki alkoi. Kerhon pikkujouluissa kaveri tuli juttelemaan: "Kuulkaash Pekka ja Liishi, mulla on vishio, lähdetään volvolla talviekshytykseen ja minä tulen lavalle kyytiin ishtumaan". Siitä se ajatus sitten lähti, rupesi ottamaan tulta alleen ja lopulta konkretisoitui sanoista teoiksi. Hauskaa oli koko rahalla, ajamista oli kerrankin tarpeekseen ja naama kuumottaa vieläkin vapaiden happiradikaalien hyökkäyksen jäljiltä.
La-aamulla kun tultiin paikalle ei volvo käynnistynyt kun startista kärähti solenoidi. Varastartti löytyi huoltoautosta joten Pekka rupesi pulttaamaan sitä paikalleen ja me Jounin kanssa mentiin kahvion lämpöön naputtelemaan koordinaatteja koneelle. Aikaa oli reilusti kun auto oli katsastettu jo perjantai-iltana. Päätettiin lähteä itään, onneksi sattui ekoiksi alueiksi sellaisia jossa rastit olivat suht. helppoja niin että tuli pehmeä lasku ja saatiin opetella hommaa rauhassa. Me kun ei Pekan kanssa olla edes käyty kertaakaan katsomassa tätä suunnistustouhua joten oltiin ihan aloittelijoita, Jouni oli meidän asiantuntija.
Toinen pikku tekninen ongelma oli illansuussa kun rastilta 380 ylöspäin tullessa etuvinssistä paukkui rikki, no, en nyt tiedä nimeä mutta joku (valu?)rautainen pyörä jonka kautta vaijeri kulkee. Pojat saivat kikkailtua siihen pylpyrästä varaosan joka toimi loppukisan ajan. Tähän remppaan tuhrautui sen verran aikaa ettei tuolta alueelta keretty montaakaan rastia noukkimaan kun päätettiin lähteä suunnistamaan kohti Super Special Stagea. Oikeastaan nuo pitkät siirtymät olivat ankeinta koko kisassa, Volvon suuntavakaa ja pehmoisen unettava rymistely yli 50 km/h vauhdissa 25 asteen pakkasessa puoliavomallina...no joo<img src=icon_smile_sad.gif border=0 align=middle>.
SSS:lle tultiin ajoissa ja ennen sitä paistettiin notskilla kisan ekat ja ainoat makkarat. SSS:n rastit naputeltiin läppäriin (n. 20 min.) ja saatiin niitä sieltä sitten poimittua 32 kpl. Minä henk.koht. en tykännyt tuosta alueesta, tuossa vaiheessa iltaa rupesi kai jo suurin innostus hiipumaan ja tuollainen kiireinen ryysääminen tuntui liian hurjalta. SSS:n jälkeen mentiin viereiselle aika vaikealle alueelle, monta rastia löydettiin mutta nyt oltiin jo hyväksytty se että kaikkia ei todellakaan kannata väkisin käydä hakemassa ja jätettiin sellaiset väliin. Nuo jäiset rinteet olivat aika mielenkiintoisia <img src=icon_smile_shock.gif border=0 align=middle>
Aamuyöllä palattiin kilpailukeskukseen ja käytiin syömässä ja kahvilla. Omat termarikahvit oli jostain ihmeen syystä jo aika haaleita. Paussin jälkeen jatkettiin matkaa pohjoiseen. Tässä oli kanssa hyvä tuuri aluevalinnoissa, tuli taas vaihteeksi helppoja rasteja niin että päästiin vauhtiin, piristyttiin ja saatiin niitä niin tärkeitä onnistumisen kokemuksia.
Aamun valjetessa olimme vaeltaneet viimeiselle käymättömälle alueelle pohjoiseen, ja siellä oli jälleen vaikeita ja haastavia rasteja. Råttan kommer ja ainakin yksi PuuhaPete selvitettiin (oliko niitä useampia) mutta sitten rupesi paukut hiipumaan ja joka toinen lause taisi olla että "joko lähdetään?". Saattoi olla jo lähellä ettei meidän vinssiapina tehnyt kapinaa. Oikeasti Jouni teki sen suurimman työn, oikein Tosimiehen työn tuon vuorokauden aikana. Kaikki kunnia hänelle!! Se surullisen kuuluisa "viimeinen nopea" rasti jätettiin ottamatta ja lähdettiin ajoissa takaisin kisakeskukseen.
Kamerana meillä oli pari vuotta vanha Canon Powershot A75 ja ei mitään valittamista. Vähän jänskätti että toimiiko se kun pudotin kameran ennen joulua niin että kuori vääntyi zoominappulan alapuolelta ja Pekka ihan omin pikku kätösin korjasi sen reippaasti ruuvimeisselillä runttaamalla. Vähän kamera hidasteli ja zoomi takerteli aamuyön 25 asteen pakkasessa, mutta vain vähän. Pidin kameraa koko ajan povitaskussa niin ettei jäätynyt, joskus oli sitten taskuun laittaessa säätönappula kiertynyt johonkin väärään säätöön niin että seuraava kuva meni pieleen ilman salamaa tms. Akkuparistot oli Vartan ladattavat ja yksillä samoilla mentiin koko kisa (168 kuvaa, 101 rastia), akut hyytyivät kotona illalla kun olin saanut kuvat siirrettyä läppärille. Vara-akut ja vinot pinot paristoja oli mukana mutta niitä ei ihme kyllä tarvittu, Jouni taisi kerran vaihtaa paristot otsalamppuun ja kerran käsigepsuun. Nuo otsalamput on loistava keksintö, taskulamppujakin oli mukana mutta ei niitä tarvittu käytännössä yhtään.
Kuvaamista jännäsin vähän minäkin ja se pyrittiin tekemään aika huolellisesti. On tietysti kaikkien osapuolien etu että kuvasta saa selvää ilman ihmettelemistä ja arpomista. Kun miettii miten monia kuvia tuomarit joutuvat käymään läpi niin toki selkeät kuvat nopeuttavat hommaa aika tavalla. Tulokset saadaan nopeammin selville, ja olisi se kyllä aika harmi jos epäselvän kuvan takia jäisi saamatta rastin pisteet, etenkin 20-25 pinnaa rastilla jossa töitä piti tehdä tosissaan että sinne pääsi ja sieltä pois. Meillä oli useimmista rasteista vähintään kaksi, monista useampikin kuva. Joka kuvan tarkistin kameran esikatselun näytöltä zoomaamalla yksityiskohdat tarkemmiksi, eihän niitä tuosta pikkukuvasta muuten välttämättä edes erotakaan. Opin aika pian yöllä pidättämään hengitystä ettei tullut usvaa kuvaan, ja autokin piti joskus sammuttaa kun pakokaasut tulvi kuvaa pilaamaan. Kuvia tuli siis paljon kun en uskaltanut poistaa yhtäkään hukkakuvaa (ohjaajakokouksessa taidettiin suositella ettei kuvia poistella). Tarvittaessa tuli kuskikin mukaan pitelemään oksia pois tieltä tai muuten vaan lorvailemaan:
Rodeo Drive pelasi hienosti, kiitoksia vaan edelleen Japelle että on tuollaisen jaksanut väsätä ja vielä laittanut ilmaiseksi jakoon. Siinä on kaikki mitä tarvitsee mutta ei mitään turhaa ylimääräistä. Vähän kömpelöä on tuo pikkuläppärin tappihiirellä työskentely, auto piti aina käytännössä stopata jos piti jotain hiirellä tehdä. Ei mulla ole mitään käsitystä tai kokemusta toisista suunnistusohjelmista ja tämän perusteella ei ole tarvettakaan niihin tutustua.
Käsigps oli mukana sekä varalaitteena jos läppäri pettäisi, että myös käytössäkin kun joitain rasteja etsiskeltiin jalkaisin. Oikein toimiva yhdistelmä siis. Rastikoordinaattien siirto suoraan Rodeo Drivelta tuohon Magellaniin ei onnistu mutta hoitui pienen mutkan kautta siirto-ohjelmalla sekin ihan nopeasti ja kivuttomasti. Näitä asioita opiskeltiin ja harjoiteltiin jonkin verran etukäteen ja se kannatti. Itse olin iloisesti yllättynyt siitä että tietotekniikka jaksoi pelittää tuolla kovassa pakkasessa ja koko kisan ajan. Onneksi oli kuivaa.
Ja Jarelle: ei, minä EN todellakaan koskenut vinssiin enkä vaijereihin, sitä varten meillä oli Jouni mukana. No, kerran taisin vaijerin irroitella jossain mäessä... Tuossa AVRO:n kuvassa näkyy mitä tein: rastille tullessa etsin mukavan istumapaikan ja jäin pitkästyneenä odottamaan että pääsis kuvia otteleen <img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle>
____________________________________
Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä.