Kuolleena syntynyt ajatus mun mielestä. Nykyään ollaan autotehtaitten, mukaekoilijoitten ja muitten kaupunkilaistollojen ajatusmaailman mukaan menossa suuntaan, jossa nimenomaan uusien autojen verotusta pitää koittaa pienentää ja sitä kautta pitäisi kaikki vanhat autot saada paaliin. Heidän silmissäänän 20-vuotiaan auton vapauttaminen veroista tarkoittaisi nimenomaan autokannan suunnitelmallista vanhentamista.
20-vuotias auto on mun silmissä vielä kuitenkin melko tuore, joten sellaisella voisi hyvin ajaa monikin kaikki ajonsa. Ainakaan mulle ei auton ikä ole ollut mikään "juttu" käyttöautossa, vaan olen ostanut "hienoimman, mihin rahat riittää" <img src=icon_smile_wink.gif border=0 align=middle>. Tällä hetkellä mun päivittäinen rassi on vuodelta -80.
Ennemmin kannattaisin mallia, jossa harrasteajoneuvoille olisi samantyylinen järjestelmä, kuin museoajoneuvoille. Eli harrasteajoneuvosta ei tarvitsisi maksaa käyttömaksuja, mutta esim. käyttöaika olisi rajoitettu. Muutenkin voitaisiin mennä siihen suuntaan, jossa oikeasta käytöstä maksettaisiin, eikä siitä, että nyt satut omistamaan auton. Eihän se vanha auto saastuta, kun on pihassa parkissa (paitsi Rooveri vähän, kun tiputtaa öljyä alleen <img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle>).
Näin vaalien alla kannattaa kysäistä omalta puolueeltaan, että mitä mieltä ne tästä asiasta ovat ja miten aikovat asiaan puuttua. Taitaa vaan ehdokkailla olla mielessä vaan ne vakiot korulauseet ennemmin, kuin tällaiset konkreettiset asiat.
- Lommone Ranke Rooveri -
|