"Olin männä-talvena kovien pakkasten aikoihin purkamassa murrosta irti tojon akselista. Tallilla on tuo lämmityspuoli vähän "hänessään" ja tämän kerron, koska mielestäni kylmässä kaikki sattuu "enämpi". Sattuipa aksila olemaan sellaista mallia, jota ei ole avattu viimeiseen kymmeneen vuoteen, joten kaikki konstit olivat jo käytössä. Keinoista varmin, eli silmitön raivo lyömäaseen kanssa oli juuri otettu käyttöön ja tauottoman paukuttamisen jäljiltä alkoi osumatarkkuus heikentyä voiman neliössä. Voiman välikappaleena toimi nyt aivan tavallinen timpurinvasara, joka häviää tosin raa'assa voimassa ystävällemme kilon kuparilekalle, mutta lyöntien maksiminopeus on kuiten aivan toista luokkaa. Viimeinen isku haki hieman vasemmalle ohjausvarren päästä ja osui vasaran vauhdin hidastumatta vasaroitsijan polveen, siihen aivan lumpion yläpuolelle(onneksi). Kyseessä oli siis tehokkain vasaranisku joka on tavattu Suomessa vuoden -62 "aimo napauksen" jälkeen. Kipu hiipi sille tasolle, jossa tavallinen kuolevainen tahtoo vain huutaa, mutta hengitys salpautuu antamatta minkäänlaista ääntä otsasuonien samalla pullistuessa kilpaa kasvojen värin vaihtumisen kanssa. Ilmiö tunnetaan myös nimellä "sanaton kipu". Tapauksesta selviäminen vaati pitkän hiljaisen paikallaan olon. Tuota aikaa voisi ehkä ajatella euforisena hetkenä, jona mietitään sitä elämän syvempää olemusta. Laajemman itsetutkiskelun esti vain yksi pieni ääni joka hiljaa kumpusi takaraivon syövereistä toistaen mantramaisesti sanoja: Voi vitunvitunvitunvitunvittu!"
en edes muista millon oon nauranu noin sietämättömästi!
oli pakko tulostaa toi ja viedä työmaalle, kivinen tarjos kyllä ensimmäisen kahvitunnin naurut, tällä hetkellä taitaa tarina kiertää kaveripiirin sähköpostissa.
tää on ihan "juoppohullun päiväkirja" luokkaa. harkitse kivinen kirjailian uraa.
|