Kuvatodisteesi todistavat vain, että metsissä on jonkinlaisia aukeita joilla on poltettu nuotioita. Aivan hyvin voisin itse mennä lähimpään metsään, tehdä sinne nuotiokuopan, ottaa kuvan ja väittää että kyseisellä paikalla kristityt harrastavat kaikenlaista "miellyttävää".
En kuitenkaan tee niin, sinusta taas en voi olla varma. Jotkut menevät pitkällekin todistaakseen sanansa, vaikka sitten tekaistuilla todisteilla. Onko sinulla siis sellaisia todisteita joiden paikkansapitävyys on todistettu?
"Arvasin, että sinulla menee heti jänis housuun ja hirveällä kiireellä sinun pitää äkkiä a priori esittää ehdottoman varmana, että mikään todiste ei voi ikimaailmassa olla totta.

Mielenkiintoista, että voit todisteita näkemättä julistaa ne ehdottomalla varmuudella väärennetyiksi, tekaistuiksi ja merkityksettömiksi ja vaikka mitä. Sellainen kuulostaa hyvin mielenkiintoiselta ja asettaa uuteen valoon myös aikaisemmat inttämisesi. Jokainen voikin nyt hiljaa mielessään miettiä, miksi edes olet koko ajan rukoillut ja pyytänyt todisteita, kun asenteesi pelkkään mahdolliseen todisteeseen on tuo. Mikähän tarkoitusperä tuon takana lienee?"
En "esittänyt ehdottomasti ettei mikään todiste voi ikimaailmassa olla totta", esitin vain toteamuksen, että nimenomaisiin todisteisiin ei ole muuta varmuutta kuin sinun sanasi. Enkä ole "rukoillut ja pyytänyt" vaan kyseenalaistanut näiden paasaamiesi todisteiden paikkansapitävyyden. Enkä julistanut ehdottomalla varmuudella väärennetyiksi, esitin vain että ne voisivat aivan hyvin olla tekaistuja.
Iita kiittää.