Osallistuin 14/01 LRE tapahtumaan Hämeenlinnassa ja ennakkoon luulin että se on kovin "city maasturi henkinen".
Varmaankin sellaistakin löytyy, muistaakseni heillä oli eri ”ohjelma” sen mukaan minkälaisella kalustolla osallistujat ajaa.
Toisille riittää kun ollaan pinnoitetulta tieltä pois, toiset taas hakee ne paikat mistä ei pääse ja senkin jälkeen muokkaa
autoa siten että seuraavalla kerralla pääsee. Eli joka lähtöön on liikkujia.
Kaikenkaikkiaan minulle jäi erittäin hyvä kuva LRE tapahtumasta, lyhyessä ajassa kävimme läpi konkreettisesti monia asioita.
Turvallisuus, ympäristövaikutukset jne. Käytettävissä oleva aika oli lyhyt, mutta perusteet käytiin hyvin läpi ja se antoi hyvän
pohjan jatkaa maastoajon harjoittelua.
Tapasin Sepon silloin ja luin huuli pyöreänä Hesarin juttua, ei kuullostanut samalta mieheltä. Uskon, kuten Seppo itsekkin kertoo,
että Hesarin toimittaja on halunnut saada jutun omasta mielestään raflaavaksi.
Selväähän on että LandRover ja sen myötä LRE joutuu ottamaan isosti kantaa ympäristöasioihin, joka on ihan oikein.
Näinhän meidän kaikkien olisi hyvä tehdä.
Juha
|