Ot: Itselle kävi samanlainen kerran jossain Muonion ja Hetan välillä. Olin viemässä kodinkonepakettia transitilla ja peräkärryllä Hettaan, kun siinä ajaessani näin vasemmalla puolellani vilahtavan kelkan valot. Ajattelin että sieltä joku paikallinen kaahaa tietenkin auton alle, niinpä hölläsin kaasua. Samassa vilauksessa huomasin porotokan juoksevan kelkan edellä eteeni, jarrua niin perkeleesti. Siinä sekunnin tai kahden aikana ehti ihmetellä vaikka mitä, ja kun viimeinen poro vilahti jo ransun oikean kulman alle, olin varma että se ainakin jäi alle. Auton pysähdyttyä peruutin jonkin matkaa katsomaan. Mitään en nähnyt, kun auton valoissa tutkin penkkaa. Oli se viimeinenkin poro pelastunut kun ransussa on niin pyöreä etukulma.
Seuraavaksi aloin ihmetellä, että mihin se kelkka oli hävinnyt, ei näkynyt eikä kuulunut.
Kun vahinkoa ei ollut tullut kenellekkään, eikä sitä kelkkaa näkynyt, jatkoin matkaa.
Käytyäni Heittämässä koneet Hettaan, paluumatkalla hieman ennen Kolaria huomasin tienpäällä jotain, jonka otaksuin olevan poroja.
Lähestyessä huomasin niiden olevan koiria, lähemmin katsoessa kahdeksan koiran valjakon, ilman rekeä. Hetkeä aiemmin olin ajanut risteyksen ohi josta pääsi yhdelle rekikoira yrittäjälle, joten laskin 1+1. Kurvasin valjakon edelle, ja pysäytin auton tien laitaan. Takalunkka auki ja valjakko sisään. Sitten auto ympäri ja takaisin päin sinne valjokon oletetun omistajan luo.
Olin käynyt siellä kerran aiemmin kesällä onneksi, joten osasin perille ja yleensäkin tiesin mistä nuo mahdollisesti oli poissa! Ajoin pihaan ja kysyin vastaan tulevalta emännältä josko heiltä olisi valjakko hukassa. Sanoi olevan, Isäntä oli lähtenyt ajamaan valjakolla ja melkein heti pihasta päästyä jarru oli tarrannut johonkin sillä seurauksella että Isäntä reen yli pää edellä, lyönyt päänsä johonkin ja taju pois hetkeksi. Herättyään oli huomannut valjakon olevan tiessään, kun liinat oli katkenneet törmäyksessä.
Takaisin kotia ja ladalla kylille valjakkoa etsimään. Oli kai tullut vastaan minua palauttaessani koiria.
Lähdin siitä sitten jatkamaan matkaa kohti Torniota.
Mitään en ajanut yli
_ _ _ _ _ _ _
#RR V8 -76#
#LR S1 -55#