Korroosio-oppien mukaan ne pinta-alat vaikuttavat tosiaan vain sikäli, että jos jalompaa metallia on vähemmän näkyvissä, jakautuu epäjalomman korroosio suuremmalle alalle ja on siksi hitaampaa. Ei pinta-alojen suhteella saa potentiaalieroja kumottua.
Hyvällä sähköisellä eristämisellä on helppo estää tuo kosketus- tai galvaaninen korroosio, esimerkkinä vaikka uudemmista BJ-42:sta löytyvät konepellin etuosassa maskin kumipaloja vasten hankaavat ruostumattomat teräslevyt. Niiden kiinnityksessä on käytetty muoviprikoilla höystettyjä pop-niittejä, eivätkä näkemäni konepellit ole noiden palojen ympäriltä mitenkään erityisesti hapantuneet, vaikka tuoreimmillakin on nykyään yli 22 vuotta ikää ja sijainti auton etummaisena on kerännyt varmasti ihan tarpeeksi suolavettä ja kiveniskuja autojen elämän varrella.
Toinen hyvä esimerkki on kaikenlaiset kromatut osat, joita on varmaan ollut puskureina, ikkunalistoina ym. koristeina niin kauan kuin autojakin - samanlaisen mustaa rautaa jalomman passivaatiokerroksen kromi muodostaa hapettavassa ympäristössä itsekseenkin kuin ollessaan seosaineena ruostumattomissa teräksissä. Useimmiten eristyksestä vastaa vain maalikerros.
On kyllä myönnettävä, että ellei kaikkia materiaalien olennaisia ominaisuuksia saa huomioitua, on nopeamman korroosion riski olemassa. Tämä toisaalta edellyttää sitä, että musta rauta on suojaamatonta ilmakehän hapelta, jolloin se muutenkin ruostuisi, vaikka ihan itsekseen.
|