Kuoleman kukkaset
Kuoleman kukkaset ovat nousseet maasta.
Kauniin mustina ne heiluvat tuulessa.
Ken niitä poimii ei ole entisensä.
Hän ei palaa enää takaisin.
Vaaleahiuksinen tyttö poimii noita kukkasia.
Hän ei tiedä kukkien pahuudesta.
Tyttö poimii kaikki kukkaset, ihan kaikki.
Maa on paljas, karu. Se on jäätyny.
Tyttö tuntee rinnassaan kipua. Kipu yltyy.
Tytön on vaikea hengittää. Hän joutuu paniikkiin.
Pakokauhun vallassa tyttö alkaa juosta.
Hän juoksee lammen rantaan, lammen jäälle.
Lammen jää rätisee ja paukkuu tytön painosta.
Tytöllä on vain kuoleman kukkaset sylissään.
Jää pettää, tyttö vajoaa, kukkaset lentävät ilmaan.
Tyttö ei jaksa, hän sulkee silmänsä ja antaa itsensä vajota.
Kuoleman kukkaset kelluvat syntyneessä avannossa.
Ne peittävät haudan, sinetöivät sen.
Tienoo hiljenee, ilma kylmenee, tuuli lakkaa.
Avanto jäätyy peittäen jäljet karmeasta salaisuudesta.
|