"--- minkä jälkeen epäilty on poistunut paikalta tuntemattomaan suuntaan siistillä, täysin vakiokuntoisella Suzuki Altolla. Silminnäkijähavaintojen mukaan käytetty ase on järeäkaliberinen käsiase ja se on ilmeisesti edelleen epäillyn hallussa."
Esimerkiksi tuollaista sieltä radiosta on saattanut kuulua. Tuskin nyt kuitenkaan aivan tuollaista kerran blazofferia ei käskytetty komentokaijuttimella maahan makaamaan, mutta jotain vastaavaa kuitenkin.
Joku aivan täysin rutiinipysäytystä jäykempi syy tuohon blazofferin pysäytykseen on varmasti ollut kerran perään oli käännytty ja parkkiruutuun seurattu, mutta mitään erityistä syytähän tuollaiseen liikennevalvontaiskuun ei tarvita.
Yksi ensimmäisistä virheistä - tietysti sen pysäytyksen mahdollisesti aiheuttaneen virheen jälkeen - jonka tien päällä pysäytetty voi tehdä, on nousta ulos autosta. Jo tällä toimenpiteellä saa poliisien käytöksen siirtymään astetta "tylympään" suuntaan. Syyn tähän varmasti kaikki ymmärtävät. Se, mikä asiakkaalle näyttäytyy tylynä käytöksenä, on poliisien näkökulmasta tuossa tilanteessa jotain muuta.
Ja eiköhän kaikille parkkipaikalla olleille käynyt selväksi, että rikollinen ei ko. tapauksessa osunut kohdalle, koska offeria ei takapenkille talutettu. Olisihan partio tietysti voinut komentokaijuttimella kuuluttaa, että tarkistamassamme Suzuki Altossa oli kaikki erinomaisen kunnossa.
Se, että poliisilta ei ole joskus saanut apua, on aivan älytön peruste poliisin haukkumiseen! Jos poliisille on tullut ilmoitus kolmesta samanaikaisesta tehtävästä samassa kihlakunnassa ja kihlakunnassa on samaan aikaan töissä yksi partio, on aivan selvää, että jotkut kaksi jäävät ilman. Tyhjästä niitä partioita ei voi taikoa. Tämän takia kaikki tehtävät täytyy priorisoida, ja silloin jotkut jäävät joskus ilman.
Voitte olla varmoja siitä että jos esimerkiksi hautausmaalla ilmoitetaan tapahtuvan meneillään olevaa ilkivaltaa, niin silloin rutiinipysäyttelyt unohtuu! Toisaalta jos jostain ilmoitetaan että naapurin kaksisataakiloinen juoppo ukko pieksää lastaan vyöremmillä rappukäytävässä niin arvatkaapa huviksenne kumpi menee edelle: kaatuvat hautakivet vai piestävä lapsi!
Poliisia ja varsinkaan kentällä töitä tekeviä poliisihenkilöitä on taas aivan älytöntä syyttää siitä, että resursseja on niin vähän kuin niitä on. Ainakin meistä palkansaajista aika moni ottaisi omalle työpaikalleen lisää työntekijöitä, niin että itse ei tarvitsisi paiskia niska limassa hommia ja varsinkin jos kaikkia hommiaan ei ehdi hoitaa kunnialla. Millään muulla tavalla poliisin palveluja ei voida lisätä kun lisäämällä poliiseja, ja se kysyy rahaa. Ehkä tätä on hyvä miettiä lisää veronkevennyksiä halajaessa...
Tiedän kyllä itsekin, että poliisien ammattikunnassa - niin kuin kaikissa muissakin - on täysiä mulkkuja työntekijöiden joukossa. Melkein kaikki näistä mulkuista ovat varmaan mulkkuja myös kollegoiden mielestä, ei pelkästään asiakkaiden. Ja tiedän myös että asiakkaiden joukossa on mulkkuja... Mutta mulkkujen kanssa on kai vaan elettävä: jos niille antaa kenkää - jota harvemmin mulkkuuden perusteella edes voi laillisesti tehdä - niin ne vaan siirtyy mulkuiksi jollekkin muulle alalle. Ja kuka todellisuudessa uskoo aikuisiässä annettavalla käytös- ja asennekasvatuksella olevan merkittävää vaikutusta?
Ei mitään henkilökohtaista blazoffer, mutta minusta et menetellyt erityisen fiksusti tuossa pysäytystilanteessa. Otit poliisin toimenpiteen henkilökohtaisesti, itseesi eli rehelliseen kansalaiseen kohdistuneena loukkauksena, kun se poliisin näkokulmasta oli varmasti "nothing personal, just business" - ellet sitten ole suututtanut kyseisiä konstaapeleja persoonakohtaisesti. Kokemasi tuohtumus on tietysti aivan normaali kansalaisreaktio aiheettomaksi kokemastasi poliisin silmätikuksi joutumisesta, lisäksi sait vielä lisää aatteen paloa aikaisemmin poliisista saamillasi negatiivisilla kokemuksilla - ja niihinkään sinulla ei mielestäni ole järkiperäisiä perusteluita, tunneperäisiä kyllä. Kun vielä otetaan huomioon että nostit poliisien valmiustasoa nousemalla autosta "vastaanottamaan" heitä, niin mielestäni tuossa tilanteessa oli kyllä minimissään edellytykse sanalliseen konfliktiin, josta nyt kuitenkin taidettiin selvitä minimaalisin egon kolauksin puolin ja toisin.
Toki sinulla kansalaisena on oikeus tekemäsi selvityksen saamiseen, mutta on turha kuvitellakaan että tuota selvitystä tehtäisiin poliisien omalla ajalla: kyllä se tehdään työaikana poliisilaitoksella mahdollisesti viidennessä kerroksessa olevassa toimistokopissa. Tuon ajan voisi käyttää ehkä "oikeisiin" poliisin töihin, kuten puhallusratsiaan tai vaikkapa niiden hautausmaahuligaanien kiinniottoon. Tokihan se partio tuolta kopistakin kiireellisille keikoille lähtee, mutta se lähtö viidennestä autotallin kautta baanalle kestää aina vähän enemmän.
Tosin konstaapelien käytöksessäkin voisi olla parantamisen varaa jos nuo repliikit tekstissäsi ovat suoria lainauksia. Konfliktiinhan tarvitaan aina kaksi osapuolta. Ja nimenomaan sen viranomaisosapuolen pitäisi olla se kohteliaampi.
Ja jos haluaa kokea todellista poliisin mielivaltaa niin voi mennä käymään vaikka itärajan takana tai Etelä-Euroopassa muutamia esimerkkejä mainitakseni. On tullut koettua...
Lopuksi vielä joulun valistushetki (mm. veparit, brankkarit, skoudet ja kyytimiehet voi jättää lukematta)
Tiesittekö - ja oletteko vielä ajatuksella ajatelleetkin - että:
*Suurimmassa osassa poliisin kihlakuntia on monesti töissä vain yksi partio, joissain pohjoisissa kihlakunnissa saattaa tietojeni mukaan olla yöaikaan vain puolikas partio: toinen poliisi päivystää kotivaralla! Ja vajaa partio ei hoida käytännössä minkäänlaisia tehtäviä, ennen kuin on hakenut sen kotona olevan kyytiinsä.
*Suurimmassa osassa Suomen kuntia ambulanssi(t) päivystävät virka-ajan ulkopuolella 15 min lähtövalmiusvaatimuksella kotivarallaolossa.
*Suurimmassa osassa Suomen kuntia palo- ja pelastustoimi on kokonaan vapaaehtoisten ns. toisen valmiusasteen sopimuspalokuntien varassa, joiden lähtöaikavaatimus on alle 5 min. Asemalla ei kuitenkaan ole välttämättä lainkaan ympärivuorokautista henkilöstöä, joten jokainen voi miettiä mitä todelliset lähtöajat tavoitevahvuudella saattavat olla varsinkin öiseen aikaan. Ja ei se vakinaisen paloautokaan lähde tallista yöllä vaaditussa minuutissa, ehei...
*Kaikki Suomen ympärivuorokautisessa valmiudessa olevat lääkäri- ja pelastushelikopterit lentävät näkölentosääntöjen mukaan: jos keli on tarpeeksi huono, niin liikettä ei tapahdu kuin korkeintaan autokyydillä.
Tätä se "turvallisuus" on...
Sori mutta oli pakko avautua näin joulusairauden murtamana. Viikkoon ei ole saanut syötyä mitään kiinteetä, prkl!!! Toivottavasti en pahoittanut pahasti kenenkään mieltä, mutta pysyn kyllä vakaasti mielipiteideni takana.
Ai niin, minä en sitten ole poliisi<img src=icon_smile_big.gif border=0 align=middle>
|