Tällä(kin) palstalla keskimäärin huonoimmat vastakset tulevat keskimääräistä huonompiin kysymyksiin. Jos tämän topikin aloittaja olis seuraillut käytyjä keskusteluja tai käyttänyt sitä söötsiä, niin noi vastaukset olis kyllä varmasti löytynyt, ja samalla olis tukan alle valunut sellaistakin tietoa mitä ei olisi osannut edes kysyä. Samojen pahimmillaan yksinkertaisten perusasioiden kysely on mun mielstä mullekaikkiheti.
> Se on salatiedettä, kateutta tai kuvastaa vaan vastaajan tarvetta päteä asioissa, niissäkin joista ei tiedä oikeesti yhtään mitään
Luulis että aika moni oppii erottamaan tyhjän jauhajat oikeista osaajista, ja itse ainakin yritän eritella mielipiteet ja epävarmat jutut selvistä ja varmoista asioista, esim. sanamuodoilla "saattais olla että/luulisin/lienee" jotta lukija osaa tarvitaessa käyttää omaakin harkintaansa eikä sovella sokeasti. Parhaaseen tulokseen tiedonhaussa pääsee yleensä kun kysyy oikeaa asiaa, oikeassa paikassa ja oikealla tavalla, ja ymmärtää lisäksi tarvittaessa kysellä "toisia mielipiteitä" vaikka ihan muutenkin kuin netissä, harva asia on kuitenkaan ihan mustavalkoinen.
-Paavo
"There are only 10 types of people in the world: Those who understand binary, and those who don't."
|