Joo, käytyä tuli ja ihan hyvän kisan olivat saaneet aikaiseksi. Kuvia ei tällä kertaa otettu ollenkaan ja videoinnin hoiti nuorempi polvi. Reilu puolitoista tuntia (20Gt) on koneella odottamassa editointia ja inspiraatiota.
Katsojan näkökulmasta kilpailu oli helppo. Kaikki tarvittava pienellä alueella ja pätkät niin nipussa, että näki useammalta yht'aikaakin.
Pari pientä poikkeamaa oli jäänyt.
1. Hinaus kesti ajoittain luvattoman kauan. Traktori kierteli jostain alueen toiselta puolelta hätiin, joten toiminta oli tuossa kohtaa aika verkkaista. Seiskapätkällä seisoi yksi auto varmaan 10 minuuttia, ennenkuin kanssakilpailija kävi vetämässä mäen ylös.
2. Tämä on mielipide, jonka kaikki porukassa olleet jakoivat varauksetta: Kuuluttaja oli varmaan saanut pestin jonkun arvonnan perusteella. Uskomattoman vähän tietoa lajista ja kalustosta, saati sitten kilpailijoista. Sekoili luokissa ja niiden säännöissä jatkuvasti ja nimesi kilpailijat milloin miksikin. Onnistui kyllä sekoittamaan monen katsojan pasmat noiden virheidensä avulla.
Otetaan ulkomuistista yksi esimerkkilause: "Tässä proo-luokassa (pro modified) onkin sitten kaikki sallittu, on kääntyviä takapyöriä ja kaikkea. Jaaha, nyt sainkin tietoa, ettei tässä proo-modifile (ja ajoittain modifiild) luokassa olekkaan noita kääntyviä takapyöriä, mutta tuolla proo-luokassa (prototype) ne on." Siis lausuttuna juuri noin. Tuohon puoleen kannattaa kyllä jatkossa satsata vähän. Sen korostaminen, että oli edellisenä iltana ollut kilpailijoiden kanssa kosteassa illanvietossa, ei oikein palvele satunnaista katsojaa.
Muuten oikein hyvä kilpailu, vaikka olikin vähän pitkän matkan takana.
-Julle-
|