Eurotrialissahan oli pisteytys niin että esimerkiksi jaksolla oli 5 porttia.Jokaisen portin läpi ajaminen puhtaasti "vähensi" virhepisteitä.Lisäksi maalilinjan ylitys "nollasi" virhepisteet jos muuten ei ollut peruutellut tai kosketellut reittimerkkeihin.
Esimerkiksi me toisena kisapäivänä jäimme pätkällä mahan varaan kiinni ekalle portille ja meille kertyi neljästä ajamattomasta portista 4 x 50 virhepistettä + 50 virhpistettä ettei ajettu maaliin.Pätkältä tuli yhteensä 250 virhepistettä joten esimerkiksi peruutuksilla (meillä 6 virhepistettä) tai reittimerkkeihin kosketuksilla (5 virhepistettä) ei ole paljoa merkitystä kokonaisuuden kannalta.
Pääasia oli päästä portit jollain tavalla läpi ja maaliin.
Myös peruutuksesta saatujen virhepisteiden määrä oli Stanuissa suhteutettu auton pituuteen,esimerkiksi Suzukilla peruutus oli 6 virhepistettä ja Rangella samassa paikassa peruutus vain 1 virhepiste.
Suomeksi:Rangella sai peruuttaa samassa paikassa 6 kertaa ja sai saman virhepistemäärän kuin Suzukilla yhden kerran peruuttaessa.
Miltä peruutuksen virhepisteiden auton akselivälin mukaan suhteutettu "arvo" kuulostaisi jos sitä sovellettaisiin Suomen sääntöihin?Tulisiko esimerkiksi HJ Toyotia tai Hiluxeja Stanuihin ajamaan?
|