Dodii tuli sitten purettua jakopää viikonloppuna. Melkosesti purkamista oli mutta muuten aika selkee homma. Kirosin vaan kun noi manuaalit on aika suurpiirteisiä ja niistä puuttuu jotain pieniä vaiheita jotka onneksi olivat purkaessa ihan selkeitä. Ekaks vaan öljypohja pois ja sitten öljypumpun imuputki ja se toinen putki joka nostaa öljyn yläkertaan irti. Sitten syyläri pois ja ropeli. Laturia löysälle ja remmit pois. Sama homma tietty ohjaustehostimelle jos on. Kampura ruuvattiin sellaseen kohtaan että merkit osuu kohdallee ja irrottamaan. Kampuran pään pultti aukes aika helposti ja itse siimapyörä lähti irti vähän nytkyttelemällä. Jakopään kopasta useita 12 ja 14mm kannalla olevia pultteja irti ja pienellä nakuttamisella kansi irtoaa. Alta löytyykin sitten ne kolme ratasta ja pääsee niiden kimppuun. Jossain vaiheessa pitää ottaa venakoppa pois ja purkaa keinuvivusto ja työntötangot irti. Seuraavaks se pumpun puoleinen ratas lähtee ihan vetämällä pois. Kampuran päässä oleva ratas pitää vetää ulos ja sitä varten tein ulosvetäjän eli lattaraudan jossa kaks reikää joiden läpi pultit rattaassa oleviin kierteellisiin reikiin. Aika tiukassa oli mutta irtos lopulta. Jakopään keskimmäinen ratas on helppo irrottaa. Kaks pitkää pulttia irti ja ölyputki irti alapäästä ja nykii pihalle. Seuraavaks sitte nokka-akselin kimppuun. Tässä jos ei halua extra jobia niin irrottaa sen rattaan ekana nokka-akselista. Mulla kun ei ollut sopivaa ulosvetäjää niin jouduin ottamaan sen rattaan kanssa pihalle. Nokka akselia paikallaan pitää selllanen laippa kahdella pultilla jotka saa rattaan rakosista auki kun vaan pyörittelee ne kohdalleen. Sitten vaan pyörittelee ja vetää nokan pihalle. Tässä vaiheessa alkaa sitten ne nostajat putoilemaan. Akselia joutuu pyörittelemään aina nostajan kohdalla että saa keploteltua sen ohi. Ohjeissa jotka olin manuskasta printaanut ei ollut juurikaan mainintaa nostajista ja ihmettelinkin että miten ne saa takaisin mutta ilmeisesti ne saa siitä pakosarjan puoleisesta sivuluukusta??? Nokka tuli hyvin ulos ja olin jo purkanut keulasta sen verkon pois kun ajattelin että sitten se mahtuu pois rattaan kanssa. No ei vaan mahtunut vaan otti sitte keulapelteihin kiinni. Purin sitten koko
keulan irti että sain nokan pihalle. No ehkä vois sen flipinkin nyt asentaa että tämmöset remontit olis helpompia tulevaisuudessa. Seuraavaks taisin purkaa pumpun irti eli kolme mutteria ja se öljyputki mikä menee pumpun kyljestä jakopäähän. Kannattaa tsekata ne pumpun ajotusmerkkkien kohdat jos eivä ole ihan vastakkain. Sitten loput pultit irti ja kevyesti naputtelemalla loppu jakopää irti lohkosta. Melkonen homma kokonaisuudessan...No nyt oli sitten jakopää käsissä ja ei muuta kun pumpun kimppuun.
Pumppu purkenee aukaisemalla läjä ristipäisellä kannalla olevia pultteja. Olivat vaan niin pirun tiukassa että piti lämmittää niitä ennen kuin aukesvat. Oisko jotain lukitetta käytetty? Pumpun välykset nyt ei ollut mitkään ihan murhat mutta lähellä maksimeita kuitenkin. Pahin on se keskiratas joka on syönyt itseään hieman alas ja on siihen kuoren reikään väljä. Kuoren reiässä ja rattaan siinä osassa mikä on reiässä on hirveet jurmut. Tostako lie johtunut ongelmat. En tiedä sitten joutuuko vaihtamaan koko jakokopan vai auttasko paremmat rattaat? Ongelmanahan oli että kuumana pumppu ei aina meinannut nostaa paineita ilman kunnon hanatusta. Kerran kun paineet sai niin sitten ne kyllä pysyi hienosti. Ongelma on ollut aina olemassa ja aikoinaan kun öljyvahti vielä oli käytössä se sammuteli konetta aina kuumana starttailessa jos ei läpättäny kunnolla. Vika on siis pahentunut tässä parin vuoden sisällä.
Nyt varmaan heitän keulille suoraan "toimivan" '75 vuosmallin koneen jos se vaan käy ja laittelen tän nykysen motin jossain vaiheessa varuille kuntoon. '75 koneessa on sellanen vanhan mallinen pumppu ja siihen pitäs toi uus saada että sais kaikki turbotukset yms. sellaisenaan kiinni. Vanha kone on sellasella suoravetosella startilla mutta eikös ero ole vaan laatikossa/kytkikopassa?
Tästä aiheesta on monta topikkia ja tässä vielä linkki yhteen hyvään. Ihan vaan ettei aina tarvii etsiä...
http://www.petrisimolin.com/ThePalst...?TOPIC_ID=7141
www.G-69.tk -
www.pahama.com
Edited by - mikjus on 22/08/2005 11:10:31