Itsekin olen aloittelija, mutta autoon laitoin heti korotukset ja isot kumit. Paikka on noin 40 hehtaaria, joten sinne ei pitkää reittiä saa. Voipi olla ettei vakioautolla siellä pärjää. Voi jäädä mahasta kiinni. Pahoihin paikkoihin yritän saada vaihtoehtoisen reitin. Juhannuksena sain raivattua kilometrin verran reittä, joten raivattavaa riittää. Onneksi paikoin on tulossa vastaan harvennuskoneen uria. Niissä on paljon puujätettä, joka pitää heitellä pois. Raivaussahalla aukaistuihin paikkoihin jää niitä pikkukantoja, joten kunnon renkaat pitää olla. Tapit tulee esiin vasta kun muutamia kertoja on ajettu.
Tarkoitus ei ole myöskään järjestää isoa tapahtumaa. Lähinnä muutama "konkari", joilta voisi jotakin oppia ja tutustua lajiin. Auto ei ole rekisterissä, joten vaikea on itse osallistua muihin tapahtumiin. Ei ole vetoautoa eikä traileria.
Paljonko pitäisi vähintään olla pituutta reitillä?
Just do it!
|