En ole safarille osallistunut, mutta kerran kävin katsomassa touhua vaimon ja sylissä kannettavan lapsen kanssa. Minulle jäi sellainen kuva lajin harrastajista, että olivat mettässä lähinnä ryyppäämässä kun kotona ei saanut. Voi tietenkin olla niin, että kännissä oli vain apukuskeja tai takapenkkiläisiä. Kuitenkaan emme voineet tietää kuka sitä autoa milloinkin ajaa. Ja sitä paitsi puliukot pitää niin kovaa meteliä, että heidän asemansa korostuu. Eli jos on 48 selvää miestä ja 2 kännissä niin vierestä seurannut maanomistaja, lajiin tutustuja, luontoaktivisti, lehtimies tai nimismies saa äkkiä sellaisen kuvan, että suurin osa porukasta ryyppää.
Itse en halua lähteä muiden harrastajien kanssa mihinkään ajamaan koska en halua olla niin sivistymättömässä seurassa. Minulla on maastoauto, mutta ajan sillä vain omalla maallani tai maantiellä. Kiinnostaisi kyllä lähteä jonnekin venäjän safarille, mutta ei juoppojen kanssa.
Miettikääs sitä, että jos lähden vaimoni kanssa safarille ja näemme jonkun kuljettajan juovan kaljaa. Mistä minä tiedän onko se kalja nyt sitten se päivän ainoa tai "päivän ainoa"??? Minulle jokainen autonkuljettaja jolla on pullo kädessä tai edes käden ulottuvissa on känniääliöriskikuljettaja joka ajaa minun tai vaimoni päälle.
Niin ja meidän maille ei ole mitään asiaa maastureilla kunnes asenne muuttuu.
Olen harrastanut motocrossia ja enduroa nuorena. En muista koskaan kenenkään lätränneen ajotapahtumissa tai edes huoltopaikoilla. Miksi maasturi tekee poikkeuksen? Luulisi maasturissa olevan massaa jonkin verran enemmän kuin prätkässä. Ja massan liikuttelu vaatii taitoa.
Jääkö ne teidän offipelit sen takia kiinni joka lutakkoon kun olette umpikännissä sitä sompaamassa. Ainakin monet ajosuoritteet ovat niin idioottimaisia videoilta katsottuna, että voisi näin olettaa!!!
Yhden pullon puolustajat: Katsokaa peiliin! Vai onko se niin, että selvin päin ei uskalleta ajaa. Pullo silloin tällöin antaa itsetuntoa?
Terveisin
Entinen leski.
Note! This message was posted anonymously!
|