Tutkimus oli alkanut ESG 300 purkilla. Sain myöhemmin ESG 600 purkin lähinnä varmistelua varten, että toimii samalla tavalla. Maha kävi jo löysän puolella kun purkki olikin mykkä ei siis tehnyt yhtään mitään. Ainoa elonmerkki oli, että virrankulutus nousi muutamaan kymmeneen milliampeeriin kun antoi #15 IGN herätteen. Ensin mielessä kävi, että onkohan tämä isompi malli väyläohjattu. Mietin kuitenkin 300-mallin kanssa havaittuja vikatilan käyttäytymisiä. Tuntui loogiselta, että tässäkin olisi joku "päästään kotiin" toiminto jos ohjaus poikki. Mitäs sitä enempiä ihmettelemään. Loota näytti olevan ruuveilla kiinni niin avaamaan vaan. Samalla tuli vertailua varten avattua ESG 300 purkki. Kovat tiivistekitit ja ruuvit tiukassa. Yksi meni poikkikin.
Purkaessa alkoi selviämään mistä voisi olla kysymys. Purkeissa on hengitysreikä pohjassa. Tukkeena ollut näköjään jonkinlainen suodatinpaperi. Liekkö painepesurilla painettu läpi.
Vettähän siellä ollut reilumminkin.
ESG 300 oli siisti sisältä.
Liittimestä pari huomiota. Eri malleissa ovat saman näköisiä, mutta ristiin kytkentä estetty valussa olevilla koodaustolpilla. Lähtee pihdeillä pois minkä jälkeen liittimissä one size fits all.
Veden sisäänpääsyyn voi olla toinenkin reitti. Liittimessä on yksi käyttämätön (johdoton) pinni. Mikäli tästä puuttuu tiiviste on vedellä esteetön pääsypiirilevylle.