Näytä yksittäinen viesti
  #6  
Vanha 19.02.2020, 09:58
mikjus:n Avatar
mikjus mikjus ei ole kirjautuneena
Moderator
 
Rekisteröitynyt: 10.01.03
Sijainti: Lahti, Finland.
Viestit: 5.965
Perusasetus

Sunnuntai

Voihan kääpä.


Aikaiseen lähtijöille oli tullut yllätyksenä että olivat joutuneet puutöihin ja vinssailemaan. Reitissä oli mennyt toista tuntia.
Olin itsekkin yllättynyt että reitti oli oikea offipätkä ja aloin epäilemään että olisiko tässä ollut joku hempompikin vaihtoehto. Tosin vettä oli nyt niin paljon ettei oikein nähnyt missä vanha ura kulki.
Päästiin kuitenkin ajamalla sähkölinjalle asti josta kulki jo parempi tie muuntamolle asti. Sähkölinjan kohdalla pysähdyttiin lisäämään ATF:ää Discoon ja samalla Lasse soitti että ovat lähdössä juuri ajelemaan Imatralta kotia.
Simppa kyseli että oliko edellisen päivän pienen suo lenkin päässä ollut "välileiri" kaukana. Häneltä oli unohtunut sinne arvokas Fiskarsin kirves. Katsottiin karttaa ja siitä päästiin hyvin ohi mutta tietysti ura olisi pientä metsäauto ja hiekkatietä.
Kurvattiin Sokkalasta pohjoiseen kun Vaalimaan ylittäjät jatkoivat suoraan.





Tempokeskuksen ohi Paalijärvelle ja välileiriin. Kirves löytyi nuotiopaikan vierestä. Päästiin jatkamaan suoraan prudiin ja keloselkkausleirin kautta Jääskeen.

Paalijärven sillalla patsastelua.


Tankattiin ennen Svetoa huoltsikalla ja ainetta taisi mennä tankkiin 56 litraa. Jatkettiin mukavanmiehen kauppaan josta ostin retkikeittimeen pulloja. Viiden pullon pakki maksoi jotain 400 ruplaa.
Ostin myös kartsan punasta LM mutta se maksoin 1200 ruplaa kun taxfreestä olisi saanut 5.60€ vastaavaa mahorkkaa. Tiedä sitten onko LM kuitenkin parempaa? Tullissa ei mennyt kovin kauaa ja suurin viivytys oli joku etuileva venäläinen pikkubussi kuski,
jonka ei olisi alkuunkaan pitänyt ängetä normikopille. Taxfreestä vielä pakki kaljaa ja tulias namuja. Imatralla kebabit naamaan ja shellitä renkaisiin ilmaa.
Kotimatka sujui leppoisasti vesisateessa joka yltyi niin kovaksi etten nähnyt edes nopeusrajoituksia ja väläytin 80 alueella kameran kun gps näytti jotain päälle 90 nopeutta. 37 renkaat teki autosta tosin laiskan kulkemaan, 3.7 perät selvästi liian harvat. 35" on vielä aika passeli maantielle.


Hauska reissu taas ja erikoiset olosuhteet ajankohtaan nähden. Kiitoksia kaikille seurasta ja varsinkin niille reippaille appareille ja kuskeille jotka olivat apuna vinssauksissa ja remonteissa.

Rajan takana kilometrejä tuli 177 ja polttoainetta kului lämmityksineen 56 litraa.

Reitit karkeasti. Sininen on ajamani viiva ja punaiset on kaksi pätkää jotka muut ajoi mutta minä kiersin vastaan odottamaan.

Viimeksi muokannut mikjus : 25.02.2020 15:58
Vastaa lainaten