ei oo kun 6vuotta viime kerrasta. mutta kerron sitä eedellisestä käynnistä siitä on aikaa 15v. menin siis hampilääkäriin ja takimmainen oikeelta oli sitte tosi kipee. nais lääkäri katto ja sano ei muuta kun pois.
pisti piikin, odoteltiin ja kun ei oikein toiminu niin pisti toisen. jo alkoi tokeneen, sitte ei muuta kun repiin irti, mutta hammas olikin pättänyt jäähä paikoilleen. poraampa halki tään sano lekuri ja poras, sekä jollain napautti hampaan kahteen osaan, ja taas repimään mutta ei lähe lekuri kiskoo ja kiskoo mitään ei tapahdu. paitsi se että lääkäri hermoilee, no sanoo sitte että ei lähe kun on isot koukut, ja vielä pallopäiset, joten aukaisen tosta hieman ientä, ja niin tekeekin.joo nyt sitte on hiukan vuoltava leukaluusta
jotta mahtuu tuleen juuret ja niin se jyrsii että pää keinuu ja rutina kuuluu, repii hanskoihin reijjän ja on hermona. raskaana oleva apulainen kattoo suuhuni ja meinaa pyörtyä ilmeisesti, kun lekuri sanoo sille että istu
tohon tuoliin jos huippaa. no mie hermostun kanssa,saa kuitenkin hampaan palasina pois. sitte se alkaa neuloon kiinni tekemäänsä haavaa, 4 tikin kohdalla alkaa kipu tuntua todella sillä piikin vaikutus loppuu kun on menny niin kauan, viiminen ja viides tikki jo panee pyöriin penkissä sillä kipu on jo mahtava. pääsen kuitenkin pois elävänä kaikesta huolimatta.
seuraava päivä menee puranaa niellessä, sitte kipu alkaa yltyä syön vuorokaudessa 13puranaa ja olen aika usvassa. sitte tulee kamalin kokemus alkaa maistua suussa joku tosi paha maku (mätää)ja käyn sairaalassa hakeen
penisiliiniä ja kunnon kipu lääkkeitä, niillä pärjään ja haavasta suussa alkaa tulla pikkusia hampaan ja leukaluun palasia, hermoileva lääkäri on jättäny putsaamatta haavan kunnolla. no haava paranee aikanaan ja
meen poistattaan tikkejä. ovelta jo huudan että en anna poistaa tikkejä jos paikalla on sama eläinlääkäri joka
haavan tekikin. uskovat kertaheitolla ja panee jollekkin toiselle lekurille joka naureskellen poistaa tikit.
no minuakin naurattaa jo mutta kun kerron seikkailun tälle lekurille ei meinaa uskoa ensin. ´mutta usko sitte kun alkaa pinna palaan taas jo muistelusta. no joka tapauksessa selvisin henkissä mutta mietin todella monasti
ennenkuin meen sinne hakeen apua.
pakko mahtua ku on vihitty
|