Taustaa ja mitoitusta
Ilmanvaihto pitäisi suunnitella ja taas on vähän epävarmaa että miten tämä kannattaisi tehdä. Rakennusmääräykset kertovat jonkinlaisia vaatiumuksia, mutta onko niillä mitään relevanssia käytännön tallioloihin? Talli on ollut pystyssä parisen vuotta, ja ilmanvaihtona toimii 125 mm kanava peräseinän korkeimmassa kohdassa ja korvausilma tulee lähinnä nosto-ovien raoista. Lämmityskaudella poistoreikä on puoliksi tulpattu pyyhkeen rievulla. Tallissa ei haise pahasti öljylle tms, eli en tällä hetkellä osaa kaivata (parempaa) ilmanvaihtoa talliin normaalioloissa. Tilanne muuttuu siinä vaiheessa kun pistetään rälläkkä ja hitsikone hommiin, mutta askeesiin tottuneena tuokin korjaantuu helpolla kun avaa ison oven aina välillä kun alkaa sisäilma tummumaan.
Ilmanvaihtokoneeksi olen hankkinut Vallox 90 SE, eli pieneen taloon tarkoitettu ristivastavirtakennolla varustettu LTO-kone tasavirtapuhaltimilla. Maksimipoistovirta on 92 dm3/s. Ulkoilma otetaan seinän läpi eteläpuolelta (sininen kuva, kuvan oikea laita) ja jäteilma puhalletaan ulos itäseinältä (harmaa kanava, kuvan ylälaita). Tulo- ja poistoilman venttiilien sijainti on vielä epäselvä, muuta siitä kohta lisää. Ilmanvaihdon lisäksi olen hankkimassa erillistä pakokaasuimuria autoille ja kuumavesipesurille, joten ilmanvaihdon ei ole tarkoitustkaan olla niin tehokas että pakokaasut poistuvat.
https://www.finlex.fi/data/normit/37...2012_Suomi.pdf kertoo seuraavaa
Lainaus:
Asuntojen ilmanvaihto mitoitetaan yleensä taulukon poistoilmavirtojen perusteella siten, että asuntojen ilmanvaihtokerroin on vähintään 0,5 1/h
|
https://sulvi.fi/wp-content/uploads/...2017-11-30.pdf puolestaan sanoo
Lainaus:
Työtila, jossa on ihmisten ja rakennusmateriaalien lisäksi runsaasti muitakin epäpuhtauslähteitä
Ilmanvaihto 6 dm3/s, hlö + 2 dm3/s,m2 Kohdepoistot selvästi rajattuihin epäpuhtauslähteisiin
|
Tallissa on 405 m3 tilavuutta, eli tuon kokoiselle asunnoille suositellun ilmanvaihdon saisi aikaan 405/2/3600*1000=56 dm3/s virtauksella, eli 60% teholla tuosta koneesta. Työtilan mitoitus puolestaa sanoo 6+2*90=186 dm3/s, joka on jo tuplasti sen mitä tuosta koneesta menee läpi maksimissaan. Mikä sitten mahtaa olla tarvittava taso epäsäännöllisessä käytössä olevalle harrastetilalle? Kuvittelisin että kun talli on tyhjillään niin ilmanvaihto voi olla minimiteholla ja työ aikana sitten isommalla. Onneksi säätäminen on helppoa minimin ja maksimin rajoissa, joten tarpeen voi sitten itse testata.
Putkien ja venttiilien sijainti
Tallilla on korkeutta 4,5 metriä keskellä ja 4 metriä sivuilla. Lattialämmitys lämpiää VILPillä ja lämpötilaa olen nyt pitänyt pöytätason korkeudella n. 15 asteen tietämillä. Lämpö nousee ylöspäin, joten parvihyllyn päällä on lämpimämpää, mutta en ole mitannut eroa asteissa. Lämmöstä ei tuolla ylhäällä ole iloa, ja pennin venyttäjä mielellään hyödyntäisi senkin energian paremmin. Kattoon on asennettu pari isohkoa tuuletinta jolla ilman saa kyllä sekoitettua tehokkaasti, mutta onkohan noille enää ilmanvaihdoin asentamisen jälkeen? Ilmanjako tehdään tyypillisesti joko sekoittavalla virtauksella tai syrjäyttävällä virtauksella, jotka on kuvattu esim.
https://www.theseus.fi/bitstream/han...=1&isAllowed=y sivulla 19. Ilmanvaihtoputket tulee tallin sisätiloihin, ja tilan käytön vuoksi olen ajatellut paikoiksi a) parvihyllyn alla 240 cm korkeudella (läpi noista 45 asteisteessa olevista tukirakenteista) ja/tai b) katossa saksiristikon suoran osan laidalla 450 cm korkeudella. Kussakin 2-4 putkesa on sitten esim. 4 kpl venttiileitä jotka on piirretty kuviin.
Kuvassa #1 on pelkästään parvihyllyn alla kulkeva kanava josta kuvan yläpuoliselle seinälle laitetaan raitisilmaventtiilit (punainen kanava) ja alapuoliselle seinälle poistoventtiilit (ruskea kanava). Tässä etuna on että tallin likainen puoli, eli työpöytä ja hiovat koneet ovat lähellä poistoventtiileitä.
Kuvassa #2 puolestaan raitisilma tuodaan kummaltakin puolelta tallia (punaiset kanavat) ja poistoventtiilit ovat katossa. Haittapuoli on että lämmin ilma siirtyy ulos, vaikkakin tietyst LTO:n kautta osa lämpöenergiasta saadaan talteen ja palautuu raitisilman seassa takaisin talliin. Poistoputki voisi muuten olla keskellä kattoa, mutta tuulettimet tulevat tielle. Jos ne poistaa niin sitten selviää yhdellä putkella jossa on useampi poistoventtiili.
Mielipiteitä?
Ilmanvaihdostakaan en paljon tiedä, mutta ei se estä suunnitelmaa tekemästä.

Onko lukijoissa asiasta jotain tietäviä tai muuten vaan ideoita miten tämä kannattaa tehdä? Tai että onko sillä mitään väliä miten tuon tekee?