Vastailtu puhelimeen, ensin jotaki Suomi urheiluliitto mikälie arpajaisia monelle kuukaudelle tyrkytettiin niin maan väen väkisin semmosella tosinopeella viron "murteella". Jälkeenpäin mietin mahtaako kyseisiä liittoja, joiden nimissä myytiin olla edes olemassa, tarkistappa semmonenkin puhelimessa. Vaikka olenkin tunnettu kuulemma lehmän hermoista, niin nyt sai tämä punaluuria, joku raja se on jossaki kaikilla. Jos ei asiakasta jonka oletettavasti halutaan jostakin jotakin maksella kuunnella yhtään ja päälle vielä omaa ideologiaa syötetään ja vastataan omiin kysymyksiin. Voi kaupan käyminen jäädä aika heikolle.
Sitte heti perään pohjanmaalta päivää, hesarin jotaki viikonvanhoja uutisia lehdessä tarjouksena, päälle vielä digi tunnuksia koko suvulle ja saavikaupalla. Ei vissiin tienny ettei ole häslinki täälläpäin. Oli kun printtimedian kuolonkorinaa LP:n ekaa puolta kuuntelis. Ei, kyllä sen verran mieltäni pahotin tuosta ensimmäisestä että toista saatoin himpan jo vedättää, vaikka vähän syytön olikin. Toki samaa ammattiryhmittymää, niin ei lasketa.
On jokseenkin epäreilua ettei ikuista markkinointi kieltoa voi saada puhelinliittymään, kerran tilasin puhelinmyyjältä, oli eka ja vika kerta, ei tule toistumaan.
Nii ja miksei koneinsinööreille osata myydä sillain tehokkaasti, jaaa niinku mitenkäkö:
Myyjä:Päivää, ostatko tuotteen XYZ, hinnalla YY€
Insjör: K/E
Myyjä: hyvää päivänjatkoa
Aikaa kuluu 10s ja lopputulos on sama kun puhuis puolituntia, eli ei. Tällä menetelmällä myyjäkin kerkeis kelaamaan eeriksoniinsa melkosen määrän numeroita päivässä, voisi jopa lisätä myyntiä kun ehtii enemmän.
Sitte vielä erikseen nämä puhelinmyyjien alimman kategorian myyjät, jotka jostakin käsittämättömästä syystä luulevat olevan minun kavereitani, JUUEI, tiettyjä luonnon vakioita on olemassa jotka ei muutu.
__________________
Offi videoita: klik
|