Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja PH75
Yritän elättää maajussina perheeni, joten ei varmaan tarvitse perustella miksi eu-määräyksiin alkaa mitta olla jo täysi. Tuskin olen ainut eu:hun vittuuntunut alasta riippumatta? Vai etkö todellakaan ole huomannut eu:n puuttumista lähes joka asiaan välillisesti vähintäänkin?
|
Kepussa ollessani - mm. ehdokkkaana - kiinnitin huomiota, että homma rakentui jotenkin siihen tapaan, että haluttiin asioiden olevan kuten ennenkin. Esimerkiksi saatettiin puolustella joissain osissa Suomea harjoitettavaa turkistarhausta (turkistuotteet käynyt teknisessä mielessä tarpeettomaksi), vaikka maaseudulle voi löytyä ajanmukaisempia tuotantosuuntia. Yksi ajanmukainen on energiaan liittyvät asiat.
Jotta maajussien asiat tulisi hyvään kuntoon, tulisi katseet suunnata tulevaisuuteen. Nuoret sukupolvet ei mahdollisesti ole yhtä ahkeria vaikkapa eläintilan pitämisessä, mutta toisaalta maaseudulle voi monet haluta asumaan. Kaikki maajussit ei ole perinteisiä jyväjemmareita, on viinitilaa, joku voi tehdä jotain yliopistohommia, jos tilalla asuu pariskunta, toisella voi olla kodin ulkopuolinen ammatti.
Osa ihmisistä haikailee vielä sellaista yhteiskuntaa, mikä Suomessa oli 1950-luvulla. Maaseudulta joutui monet muuttamaa pois kun siellä ei ollut riittäviä tulevaisuudennäkymiä.
Sama yhteiskunnan monimutkaistuminen, joka näkyy maajussiudessa, näkyy muuallakin.