Limingasta löytyi tekijä pako-imusarjan laipalle, mitat on valmiina, mutta laippaa ei ollu hyllyssä. 603 laipan tilasin myös Geetä varten. Toiveissa olis saada ahdin heräämään hieman paremmin. Uuteen sarjaan teen myös paikan ulkoiselle hukkaportille ja laitan turbossa olevan kiinni. Siten saan hukkaportin paremmin esille säätöä varten ja saan ahtopuolen lähdön käännettyä alaspäin. Imuputket on vielä tekemättä, on siis vain vapaavirtaussuodatin suoraan turbossa, eikä nyt ole oikein tilaa vetää putkea. Ulkoisella hukkaportilla pitäis myös ainaki teoriassa saada pidettyä pakopaineet paremmin kurissa, jos tuosta vielä uskaltaisi ottaa enempi voimaa.
ABS vian selvittäminenki eteni hieman. Kokeilin mitata AC-jännitepuolelta antureita suoraan pistokkeista. Tulokset oli kyllä hieman epävarmoja, kun tarkempi mittari näytti kokoajan jonkinlaisia lukemia, vaikkei johdotkaan ollu kiinni ja toinen vähemmän tarkka mittari ei värähtänytkään yhdenkään anturin kohdalla. Tarkemmallakaan en saanu niin isoja lukemia kuin pitäisi, eli vähintään 0,1V, mutta kaikki paitsi edessä oikea anturi selvästi reagoi renkaan pyörittämiseen. Olettaisin siis siinä olevan vikaa. Onkos tietoa mistä sellaisen voisi löytää mielellään kohtalaisen edullisesti? Missään verrkokaupassa mistä yleensäkään löysin ko. osan, sitä ei ollu varastossa. Ja hinnat pitkälle toistasataa euroa...
|