Mieleen tulee jos talven aikana olisi vaikka 5 kiintiöpäivää, jolloin kelin takia perutaan esim. koulumatkat ja muut sellaiset liikkumiset, jotka ilman merkittäviä vahinkoja on peruttavissa, monessa työssä kyse voisi olla etäpäivästä. Älypuhelimien aikakautena tämä on mahdollista ja nämä päivät voisi tiedottaa vaikka uutisten säätiedotusten yhteydessä.
Samaan aikaan voisi siihen autokantaan olla suurempi panostus huonoihin ajokeleihin, jonka on ehdottomasti oltava ajossa kelissä kuin kelissä. Joissain autoissa voisi olla tervetullutta laittaa vuoden vaihteen tienoilla uusi talvirengaskierros alle. Tällä hetkellä suuri osa huonojen kelien ongelmista johtuu kun yritetään pitää samoja aikatauluja ja suorittaa kaikki samat asiat kuin parhailla ajokeleillä.
Vika on mielestäni siinä, että hyvien olosuhteiden toimintatapaa pyritään soveltamaan kaikissa tilanteissa, eikä kelien muutosta huomioida paljonkaan yhteiskunnan toiminnassa. Varovaisesti veikkaisin, että muutokset kelissä ja teiden laadussa huomioitiin Suomessakin ehkä hevoskulkuneuvojen aikakautena, mutta elinympäristömme muuttuessa ihmisten tekemäksi, on kosketus luontoon ja ympäristöön osittain kateissa.
Kuinkahan moni selviäisi kunnolla vaikka saaressa, jossa ei pääse kulkemaan kaikkina vuodenaikoina ja kulkupelinä olisi joku soudettava ja purjeella varustettu vene...
Viimeksi muokannut tekniikkamies : 12.12.2017 11:53
|