Torstai 25.5.2017
Päätetään lähteä "Ojajärven kierrolle" joka on hieman matkaa etelään leiristä. Siellä jäi viimeksi yksi lenkki ajamatta. Nyt reitti ajetaan vastapalloon vaihtelun vuoksi. Kaikki ei pääse pätkälle heti, samun RJstä korjataan etunavan kääntövarsien pultteja, ugly vaihtaa tehostimen pumppua jne. Lataan uglyn koneelle reittiviivan että voivat tulla perästä.
Reitti alkaa pienellä suolla joka kantaa hyvin kevyimpiä ja ensimmäisiä autoja. Pian saavutaan kohtaan josta eteenpäin reitti on meille tuntematon.
Hieman hurjan näköinen lammen ranta onkin ihan ajettava reitti ainakin osalle autoista. Muut kiertelee kuivemman kautta, kuten competition Uaz.
Ojajärven eteläpäässä tavataan hiekkatie ja ihastellaan komeaa kivikkoa. Ruokatauko pidetään ajamattoman osuuden alussa. Koopeelta mennnyt Hiluksista murros jossain vaiheessa ja ottaa reitin leiriin hiekkatietä pitkin. Kaivan varaosista uuden murroksen matkaan. Perässä tulee muutkin ja LA puhelimessa kysellään Samulle pikkupultteja takavetarin laippaan. Pultit lähtee Koopeen mukana tarvitsijalle.
Tässä vaiheessa ei vielä havainnoillista että tuolla se reitti menee harjun päällä.
TR3 pisteet menee kivikon yli mutta kierrämme hieman ohi selvää reittiä pitkin.
Hieman aikaisemmin tutkin että coiloverit bertan keulalla on päästäneet paineet ja osan mehuista pihalle. Iskunvaimennus melko huono ja mennään suunilleen pelkkien jousien varassa. Kauhean kiva homma kun joka paikassa on aina jousitus pohjassa ja keventää toista puolta melko helposti. //EDIT Olen purkanut coilit irti ja vaikuttavat vielä varsin jäykiltä, mitään havaittavaa vuotoa ei näy, seuraavaksi pitää tarkistaa öljyt ja paineet.
Toni myös hieman samankaltaisissa ongelmissa, tosin eri syistä ja kaadon pelastaa koivu. Kattokuorma on aika murhaa kallistuksissa.
Tätä lenkkiä ei ole aikaisemmin ajettu ja reittu osoittautuu aika hauskaksi/haastavaksi. Osa autoista ei lähde ollenkaan pätkälle. Sen verran ahdasta ja pahoja kallistuksia.
Askolta kuuluu paha ääni takaperästä ja hammaspeikkohan se siellä on käynyt kurkkaamassa. Vetää kuitenkin vielä vaikka välillä sutasee tyhjää.
Melkoista kivikkoa.
Ziarelli pitää hyvin vaikka painetta melkein 0.7. Kauheasti ei kyljet pullota mutta en uskalla vielä kokeilla matalampia paineita, sivukallistuksissa parempi ettei kumi murra alle.
Ahdasta on ja etuiskunvaimentamattomuus takaa sen että flipperiefekti on raju. Katto ruttaantuu aika rajusti ja päivä paistaa jo läpi.
Aika monta jännäkakkapaikkaa vaikkei kuvat sitä juurikaan kerro. Kallistukset on sitä luokaa että alkaa toinen puoli uhkaavasti keventyä ja keula haluais koko ajan sukeltaa sivuun.
Vastapainoa tarvitaan useassa paikassa. Vinssillä avitetaan keulaa ohi puista.
Kaltosta paikasta alas. Löysä hiekka tuo haasteen alaspäin mentäessä. Ladogaa ajettu toiseen suntaan.
Alhaalta päin katsottuna
Reitti laskee kunnon kivikkoon ja vastassa taas mäki ylös.
Pajero istahtaa kiven nokkaan. Jännästi uurrettuja puita on täällä todella paljon. Lieko kerätty pihkaa tms.
Kivikkoa
JV:tä kuultu länkyssä jo pitkän aikaa ja opastettu pätkälle vastaan. Yllätykseksi Jaakko saapuukin vastaan. Tosin patrol jo käynyt ainakin kerran kyljellään.
Kelon on varustanut hän peräänsä.
Voi morjens...
JaakkoVehviShow tonight...
Sinne se menee kunnes ajaa väärältä puolelta ojaa ja kelo pitää onneksemme hylätä sinne...Leiriin varmaan 10km matkaa.
RJ:stä katoaa takaveto mäkeen ja toinen murroskin antautuu. Takaa ei vedä edes lukko päällä.
Vehvin reitit taas jossain ihmeemaa ozissa.
...vaan kyllä se sieltä nousee.
Yksivetoinen RJ.
Pajero ottaa jyrkimmän reitin
RJ vedottomuus selviää. Takavetari poikki. Kuvitellut tämän olevan isojen autojen ongelma mutta painava lasti + harva välitys + alaväännötön kone = repivä ajo = poks. Safarin jälkeen auto kävi vaa'alla ja painoa kuskin kanssa oli 2880kg eli appari puuttui + juomat ja extra polttoaineet. Vertailuna BJ painaa kuskilla ja apparilla (yht. 200+ kg) 2500 kg ja safarikuormasta puuttuu ainoastaan pari jerryä dieseliä ja juomat (2009 RR punnittu).
Viimein saavutaan mäkeen johon viimeksi kävelin katsomaan. Aikaisempien reittien jälkeen se ei tunnu enää juurikaan miltään.
JV pilkkoo murroksen mäkeen ja varmuudeksi ensin aukaistaan väärä puoli. Hajonnutta ei ruveta enää avaamaan vaan takavedolla loppureitti. Vehvin ajotyylillä etenee niinkin vaikka osan matkasta pomppuliinan perässä täysin vedoton RJ.
Ilkka karkaa letkasta hieman aikaisemmin mutta sitten alkaa kuulun länkystä " Aaaaskoo apuun". Uazista pettää kytkin mäen päälle. Ramparyhmää alkaa olemaan sillä RJstä katoaa jossain vaiheessa kaikki vedot, Askolla perä + murros rikki, LJssä ei vedä takapää kun ajoittain, Vehvi pelkällä takavedolla. Roope keksii helpomman reitin pois pätkältä. Matkalla UAZ käy hinauksessa kyljellään ja Tonin RJn takavetari karkaa puun kylkeen. Pikkupultit poikki ja hinauksessa käy näin. JV vielä vetää pomppuliinalla ja Toni omalla vinssillä ennen kuin ajan perään ja näen missä vika on. Juuri vaihdettu vetari on aivan banaanilla.
Ramparyhmä saadaan lopulta kuiville. Askolta katkeaa vielä raidetanko viimeiseen ojaan. Päästään lopulta ajelemaan leiriin hiekkateitä.