Minulla on 500 sarjalaisella alustalla korotetussa vuoden 2010 MB W906 Spintterissä Nokia rotivan AT plus 265 75 16 renkaat. Tulee ajeltua paljon pelloilla ja huonokuntoisilla teillä. Todella hyvät ajella asfaltilla verrattuna moniin muihin AT renkaisiin. Erityisesti minut on yllättänyt pakkasella pito lumella ja jäällä, sekä pito hiekalla positiivisesti. Kaikista huonoiten rengas pärjää savessa ja pelloilla. Renkaan kuvio kerää lumipallon lailla saven kerroksiksi. Kaksivetoisella autolla joutuu upottavissa paikoissa ottamaan luistoneston pois, pysähtymättä ja sudittamalla lukkona putsaamaan urat, mikäli ei halua soittaa hinausapua. Olen koittanut metsästellä tuohon kokoon ketjuja, muttei mistään tunnu löytyvät. Veikkaisin, että seuraavatkin renkaat ovat ihan samanlaiset Nokian rotivat myös.
Tässä liitteenä muutamia kuvia. Vimeisin kuva on pellolta johonka ajoin ja huomasin sen upottavan niin paljon, että käännyin, sitten sudittamalla ja pysähtymättä takaisin tielle.
Viimeksi muokannut jkorpi : 13.04.2017 15:21
|