Viestiketju: Turvapaikan hakijat
Näytä yksittäinen viesti
  #886  
Vanha 23.08.2016, 20:59
wikke:n Avatar
wikke wikke ei ole kirjautuneena
Sankari
 
Rekisteröitynyt: 06.04.07
Sijainti: Kupolin alla.
Viestit: 4.062
Angry

"Poliisi: muutaman hengen nuorisoporukka aiheutti häiriötä vastaanottokeskuksessa.
IS:n saamien tietojen mukaan tänään tiistaina Forssan vastaanottokeskuksessa Saksankadulla tarvittiin poliisin apua tilanteen rauhoittamiseksi. Poliisi myöntää tapahtuneen, mutta sanoo tilanteen olevan ohi.

– Siellä muutaman hengen nuorisoporukka meni vastaanottokeskukseen ja aiheutti vähän häiriötä, vanhempi konstaapeli Toni Janhunen Hämeen poliisin tilannekeskuksesta kertoo IS:lle.

Hätäkeskus hälytti poliisin paikalle tiistaina kello 17.20. Poliisilta meni paikalle monta partiota.

Hämeen poliisilaitoksen tilannekeskus tarkensi myöhemmin illalla tiedotteessaan, että kyse oli useamman kymmenen hengen porukasta, jolla osalla mukanaan ”kättä pidempää” suuntana paikallinen vastaanottokeskus.

Poliisin mukaan partioiden tullessa paikalle suurin osa kantaväestöön kuuluvista henkilöistä lähti karkuun. Poliisin alustavan selvityksen mukaan kantaväestöön kuuluvien ja vastaanottokeskuksen asukkaiden välisessä ”hässäkässä” oli loukkaantunut lievästi viisi henkilöä. Tiedotteen mukaan poliisi tutkii tapahtumaa pahoinpitelynä ja laittomana uhkauksena.

– Tilanne on nyt Forssassa rauhallinen kaikin puolin, Janhunen kertoi tunti tapahtuneen jälkeen.

Poliisi jätti illalla kolme partiota paikalle.

– Varmistavat siellä, ettei mitään ihmeitä tapahtuisi, Janhunen sanoo.

– Muutama on otettu kiinni rikokselta ja häiriöltä suojaamiseksi.

Forssan Lehti uutisoi aiemmin tällä viikolla, että Forssassa tappelut turvapaikanhakijoiden ja kantasuomalaisten välillä ovat kärjistyneet.

Forssan Lehti kertoo, että Hämeen poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikkö Tero Seppäsen sanoo turvapaikanhakijoiden ja kantasuomalaisten välisten yhteenottojen lisääntyneen koko Hämeen alueella loppukesällä.

– Pitkä odotus ja turhautuminen sekä kielteiset turvapaikkapäätökset saattavat olla kiristyneen ilmapiirin taustalla, Seppänen arvioi Forssan Lehdelle.

Juttua muokattu kello 20.11. Lisätty Hämeen poliisilaitoksen tilannekeskuksen tiedotteen tiedot muun muassa loukkaantuneista ja rikosnimikkeistä.
Lauri Lähteenmäki" Lähde: http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/ar...001246271.html

https://www.youtube.com/watch?v=4bzytW1C1F4

&

http://mvlehti.net/2016/08/23/juuri-...aan-forssassa/

Mikähän sitten totuus...