Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja tekniikkamies
EU:sta on toden totta vaikea ymmärtää tarpeeksi. Onko kuitenkaan sellainen yhteiskunta hyvä, jota on vaikea ymmärtää, eikä ole varma mitä tarkoituksia se palvelee?
Yhtenä yksityiskohtana mieleen tulee tavanomaista kansalaista kansainvälisemmäksi suuntautunut ministeri ja puheenjohtaja Stubb - hänkin meni vaihtoon vaikka luulisi, että oli nimenomaan tavanomaista enemmän EU-ymmärrykseen suuntautunut.
Tavanomaisin kansalainen Suomessa tai Englannissa ei ole kuten Stubb ja kaipa yhteiskunnan tulisi olla virittynyt samaan suuntaan kuin kansalaiset?!
|
Niin. Yhteiskunnan tehtävä on palvella ihmistä eikä toisinpäin. Ja jos yhteiskunta alkaa palvella liikaa minkä tahansa yksittäisen tahon etua kuten suuruuden esim.hullun johtajan tai vaikka joku kultapossukerho kuten meillä niin ongelmat on edessä ennemmin tai myöhemmin.
Jokaisen toopen ei tarvi eikä voi olettaa että ymmärtäisi kaikesta kaiken. Sitä varten meillä on tämä kaikki mitä demokratiaksi kutsutaan ja järjestelmä jossa ihmiset pääsee valitsemaan itsellensä edustajat kaikkiin tarvittaviin elimiin. Jos sitten kansa valitsee itsellensä johdon joka ajaa maan kaaokseen tai sitten tyhjentää maaseudun vain siksi että kaupunkien kiinteistöbisnes tarvii vauhtia kuten kaikki lieveilmiöiden yksityistetyt palvelutkin niin. Niin minkäs teet. Tai KOKO sosiaaliturvan heikennystä pelkkien ääriesimerkkien vuoksi yms.yms.
Jos kansa on niin hölmöä että tämmöset menee läpi niin missä vika? Onko se koulujärjestelmässä, poliitikoissa jotka ovat poliitikkoja vain sillä mandaatilla että kansa on heihin luottanut hetken vai kenessä???
__________________
Oli kysymys mikä tahansa niin vastaus on TOYOTA
V..tut se mitään heikkoa ole...
Antsa. The member of Lahnajärven moottoriurheilusukeltajat Ry.
Only tool you need to keep your TOYOTA running, is welding machine.
Ostetaan Bj kuskin ovi. Pyyhkijän moottorin koppa.
Jyrsitään Kantoja.
Piikataan betonia eli tallin lattiat ym.Sekä muut Bobbari ja mönkkärityöt.
0500-752101/Antsa
Honda Rincon 650 ym.Työmönkkärijorinat löytyy tästä
Antsan Tuubi