Noniin viikonloppuna tuli taas vähän touhuiltua hiluxin kimpussa. Tavoitteena olisi saada auto semmoseen kuntoon, että viitsisi heinäkuussa lähteä Lapland trophyyn tumpuloimaan.

Tuplajakiksen väliadapteri on vieläkin tulossa amerikan maalta, niin ei pääse vielä tosissaan voimansiirto jumppaan. No koitetaan tässä sitä ennen tehdä kaikenlaiset pikkuhommat pois alta.
Vinssi nyppästiin keulalta pois huoltoa varten. En oo kertaakaan sitä aukassu, ja odotuksissa oli, että olisi täynnä kiinalaista "vaseliinia". Yllätys oli kuitenkin positiivinen ja siellä oikeasti oli ihan oikean vaseliinin tapaista ainetta. Ei muutakun vähän uutta rasvaa sekaan, ja liittimet puhtaiksi ja kuparitahnan kera kiinni.
Syylärikin tuli korjattua hopeella juottaen. Ja kesti ainakin jonkinaikaa
Ja sitten tuli tollanen moottorin huuhtelukin tehtyä ja öljyt vaihdettua.
Vielä en osaa sanoa, kuinka käsittely auttoi, mutta inffoon asiasta kunhan saan hilun pihalle ja pääsee vähän ajeleen. Lauantai vaihtui nopeesti illan puolelle ja kaljapurkit alkoin pysymään käsissä paremmin, kuin työkalut. No ei muutakun sauna kuumaks ja makkarat paistuun!