Hammassärky. Sunnuntaina alkoi 10 vuotta aiemmin juurihoidettua hanmasta särkemään.
Maanantaina hampilekuriin, joka madalsi sitä toivoen että se rauhoittuisi, kuitenkin jo Illalla oli käytössä puranat ja panakodit eikä silti meinannut pystyä silmiä aukaisemaan.
Tänään lekuri uusiksi, jolloin avattiin juurikanavat ja samalla tohtori huomasi että taannoin on yksi kanavista jäänyt tyhjentämättä. Kanava oli mätää täynnä. Jumalauta että rassaamisen jälkeen olikin puoli päätä kipeenä

Hyvänä puolena täytyy sanoa, että juureshoito on todella paljon nopeampaa ja jopa jollain lailla inhimillisempää kun suussa on sellanen lepsojen skordari ja rassaus tehdään poralla
Suosittelen kaikille