Reissusta siis selvittiin, ja reissun aikanakin selvittiin...monestikkin! Venttiilin naputus jatkui suomenpuolellakin, että ei ainakaan naputtanut Venäjän politiikasta. Aika piakkoin vaihdoin öljyt, vaikka oli reilut 2000km ajetut. Hyvin oli mustuneet mutta kun hetken seisoi astiassa, niin karstat alkoivat painua pohjaan! Suodatin oli tukossa isommasta karstasta. Uusilla öljyillä ajelin vain reilun viikon, sitten moottorin pesuainetta ja vielä jotain naputuksen estolitkua lisäksi. Ainakin kuvittelin että ääni väheni.
Astian pohjaa....1. öljynvaihto.
Suodatin...
Takajousethan oli kuoleentuneet, kovinkaan ihmeellisiä asennuksia en alkanut tekemään, kun löytyi lisäjouset, jotka olivat olleet vastaavassa Jeepissä. Saattoivat olla FSJ:n latit. Asennus onnistui ilman että olisin poistanut koko jousipakkaa. Purin molemmat puolet paikallaan ja kasasin. Keskinaula riitti juuri ja juuri lisäjousille. Samalla unohtui asentaa sellainen akselin päällä oleva mutkainen rauta takaisin...
Hiukan tuli ajeltuakin, muutakin kun siis työmatkaa. Eräänä iltana kävimme Over The Hillin harjoitus maastoissa "katurengas safarilla". Palkkihelmat kolisi ja kerran jäi ihan kunnolla jumiin, kun Pajeron perässä yritti varoen ajella, ilman panssareita. Heinäkuun alussa tuli myös kävästyä kotipuolessa, pohojanmaalla. Siellä perinteisesti Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla...Juu ihan tosi! Perjantai päivänä olin leiriytymässä paikallisen urheiluseuran teltta alueelle, kauan ei tarvinnut etsiä paikkaa mihin ajaisi.
LR kuski tulikin melkein samantien kun parkkiin pääsin heittämään juttua. Eipä tullut kysyttä onko palstalaisia...
Elokuussa perinteiseti...tai no ainakin kahdesti, on tullut tuolla Klaperjahdissa käytyä. Sama suunitelma oli tällekkin vuodelle. Nyt tosin sillä erotuksella että lähtisin Jeepillä ajamaan sen turisti eksytyksen..Siis suunnistuksen. Klaperjahtihan muutoin on krossi kisa, mutta perjantain ohjelmaan on kuulunut sellainen safari tyyppinen suunistus, jossa kyllä jotenkin tuloksia lasketaan ja palkintoja on, mutta arvottuna. Suunnistus alkaa Tartosta pe klo 10 ja taisi olla 12h aikaa selvittää rata. Auto pitäis tietenkin olla sellaisessa kunnossa, että sillä viitsii lähteä reissuun. Moottoria en nyt tässä vaiheessa alkanut vaihtamaan ai korjaamaan, käytin kyllä venttiilikopan auki, mitään hälyyttävää en löytänyt, kuten kieroja työntötankoja. Välillä kyllä tuntuu että koneesta on voimat hukassa, mutta saattaa johtua siitä että suurimmaksi osaksi on tullut ajettu RE85 sekoituksella. Jos ei koneelle saa mitään tehtyä tähän hätään ni pitää taas hiukan varustella autoa. Heinäkuu vaan on ollut hyvin märkä ja kun hommat suurimmaksi osaksi pihalla tulee tehtyä, niin on jäänyt tekemättä. Viimeisen viikon aikana on sentään alatukivarret vaihtuneet niihin mitkä silloin n. 6 vuotta sitten jäivät asentamatta. Loppui se nitinä ja koahdukset etupäästä. Vakio puslat oli aika loppuun kuluneet holkitkin soikeina! Toisen tukivarren onnistuin asentamaan mallikkaasti väärinpän. Muuta haittaa siitä ei ole, kuin rasvanipat sojottaa väärään suuntaan.
Alkuperäiset, jo kertaalleen raiskatut lokasuojan levikkeet saivat myös lähteä. Arvatenkin niiten alle oli päässyt korroosio pesimään. Käväsin hakemassa valmiiksi leikattua peltiä ja puskuri materiaalia. Leikkasin reilusti pois lokasuojaa ja migillä liimailin n. 70mm peltilipareet reunaan. Siihen sitten 90mm levyiset PE muovikaistaleet pultti- mutteri kiinnityksellä. Puskurinpäitä myös jatkoin sekä edessä, että takana. Taka-akselissahan olis vielä se bumpstopin vastakappale joka jouti pois. Otin varsinaiset rajoittimet myös irti ja lisäsin n. 35mm rautapalan rajoittimen ja korin väliin. Toinen puoli oli joskus otettu irti, sillä seurauksella että pultti oli katkennut ja se oli hitsattu koriin kiinni! Pientä säätöä joutui tekemään, mutta stoppari pysyi paikallaan, ainakin kun autolla ei ajettu!
Tuossa pahiten ruostunut lokari, vaikuttaa että joskus kolaroitu nurkka, kun löytyy niin paljon pakkelia!
Pitää tehdä joskus paremmin tuo...ainakin jos hajoaa.
Tuossa sitten valmis takakaari levityksineen. Välivaiheista ei tullut otettua kuvia...Kiiressä unohtuu. Kuvassa näkyy myös takanurkka, jossa alahelma korvattu palkilla.
Viimehetken valmisteluja haitaa hiukan työt...ja yötyöt. Satamassa pitäisi olla to klo 15 aikoihin ja viimeinen yövuoro loppuu to klo 07! Eillen sain itseni yövuoron jälkeen ylös jo puoliltapäivin ja hommat valmiiksi 45min ennen töitten alkua. Sisätiloihin tuli rakenneltua läppäriteline, myös läppäri löytyi, autotallista, ozin jälkiloki olikin jo kolmisen vuotta vanha. Lähti kuitenkin toimimaan. Vinssihän oli aika kaput, jotenka väliaikaisesti laitoin keulalle 12000lbs kiinan vinssin, minkä Kauppias Karlsson/ Antin-Auto reissuun sponsoroi. Vielä jos ohjauskaapelin löytäis jostain... Pientä säätöä piti tehdä maskin kanssa, lähinnä vapautusvivulle tilaa. Solenoidi poksi olikin sitten ongelmallisempi, alle puolen metrin johtoineen. Tuli sitten aika näkyvälle paikalle... Tavaratilaan rakentelin taas jääkaappia, tälläkertaa niin että kaapin alustoineen saa nostettua leiriin ja jätetttyä akun kanssa sinne kun lähdetään eksyilemään. Myöskään kattopoksia ei tule reissuun, rajoittaa lähinnä tuo 190cm ajoneuvokorkeus, minkä mukaan matkan maksoin.
Huomenna...siis tänään..ois tarkoitus saada auto pakattua ja viimeisteltyä. Tällä hetkellä suunnistuksen alkuun on kaksi päivää ja kuusituntia. Löytyi tuolta juutuubista laskuri, eli kisan sponssi MatkaSport lähettää suoraa striimiä, alkaen pe aamuna n. 9:30
https://www.youtube.com/watch?v=GYYoPbCpAuE