Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja temmi_hoo
Kyllä se vähän sillai menee, ettei riitä tekasta jokin ilmotus tähän lankaan että "nyt ois vapaana mies taikka nainen" vaan jotain jutunjuurta pitää molemminpuolisesti alotella ja alkuun vääntää puoliväkisin. Yhteisymmärrys edes juttujen hyvyydestä/huonoudesta ei sekään synny ihan ensimmäisen viestin myötä.
Sikäli siis tähän tarkotukseen tämä lanka on täysin turha, paremmin kenestäkään selviää luonnetta noista muista keskusteluista.
Luultavasti kaikista parhaiten pärjäis menemällä fyysisesti jonnekin tapahtumaan ja siellä sitten naamakkain vääntää minkä jutun nyt vääntääkään. Huonot iskureplat on kaikki kuitenkin kuullu jo, mutta ehkä sitä ihan teeskentelemätöntä omaa itteään voi päästää esille...
Onko se nyt sitten joku safari tai kilvanajo vai mikä, mutta siinä grillitynnyrin ympärillä voi vähäsen päästä kärylle siitä kuka vois kiinnostaa ja kenen suuntaan ei edes tökitä kepillä.
|
Kyllähän tuo on muutes aivan totta ja moneen kertaan todettukin.

Monesti olen meinannut lähteä vaikka sinne Kulmakorpeen, mutta mikä siinä onkin, että aina onnistun missaamaan kyseisen päivän. Toisaalta kyllähän tuollaisella paritusilmoituksella saa vähän avustettua kohtaloa, eli löytää tyyppejä, joiden kanssa voi yrittää väkisin vääntää sitä juttua. Tälleen foorumiympäristöstä voi jotakin jopa löytääkin, toisin kuin jostain lihatiskeistä kuten Iskurit ja Tinderit ja mitä näitä nyt on, kauhistus sentään.
Vähän kehnosti minunkin ilmoituksen kävi, parin tyypin kanssa hetken kirjoittelin "silleen hampaat irvessä", niinkuin nyt täysin vieraan tyypin kanssa kirjoitellaan. Kahville lupasin toisen kanssa lähteä kun pyydettiin, mutta sen jälkeen ei tyypistä mitään kuulunut, eli kahvit jäi juomatta.

Mitään kauhean dramaattista ei ole seuraelämässäni vielä tapahtunut, eli jos joku järjestää paritusajot, niin voin mie sinnekin harkita lähteväni! Kun se on niin niin niin totta, että naamakkain kaiken hahmottaa paljon paremmin. Samalla tulee ne vehkeetkin katottua, eiku, mitä, häh.