Juurikin tuollaiset laitettiin takapihalle viime kesänä. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kun taloyhtiön terassilupa (jonka päälle lasitus) vaati sellaiset laittamaan.
Suositellaan laitettavaksi routarajan alapuolelle eli piti käyttää 175-senttisiä, kun maanpinnan päälle piti jäädä parikyt senttiä.
Muutama upposi kuin veitsi voihin ja pyöritys kesti muutaman minuutin.
Valitettavasti piha oli todella kivinen ja loput paalut töksähtivät jatkuvasti johonkin.
Ei auttanut muu kuin kaivaa kivet pois että sai paalun juuri oikealle kohdalle.
Suosittelen lämpimästi jos tiedät että maa on savista ja pyöritys onnistuu.
Muussa tapauksessa varaa pari viikonloppua kaivamiseen ja 'nestetankkaukseen' jos ei ole koneapua lähellä.
Lopputulos oli kyllä hyvä. Terassista saatiin tasainen vaikka pituutta tuli yli kymmenen metriä.
|