Miun surullisimpia mokia oli se, kun sain broidilt sellasen daihatsun koirankoppimallisen 4wd pakun. Se oli ruvennut jotain korjaamaan siitä koneesta ja se oli jäänyt vähän vaiheeseen. Kun se tuli miulle, se kone oli ihan pillunpäreinä ja osat missä sattuu.
Kaikki, etenkin exmuija olivat ihan helvetin kannustavi, tyyliin-" tuo ei tuu käymään ikinä".
Vaan perkelleellisellä sisulla ja tahdolla se kasaantu, oli muuten vaikein remppa koskaan. Jo ihan sen koneen takia, kun se on niin vittumaisesti siellä ohjaamon alla, peilejä piti olla et näki mitä pitäs duunata, sit peilit aina pois ja käsikopelolla hommaa eteenpäin.
Mut joo... Kun kone oli kasassa, laitoin nesteet, se korkkikin ja paisari oli kätevästi siinä koneen kyljessä. Mut sitten kun laitoin koneen tulille ja tulin ekalta koeajolt veks, ihmettelin glykoolin hajua pakokaasuissa. No sit selvis että siinä olikin toinen nestekorkki yhden pienen luukun takana, syylärin päällä. Eli kans pahvi oli selvä!
Kuten entinen Puumalan isäntä sanoi, laivansa Viipurissa juotuaan. " hukkaa män työt ja vaivat, huora persiisee rahat ja laivat".
Molemmat tarinat on tosia, sekä miun et sen Puumalan ukon😁
Ja tään topiikin tarkoitus on nimen omaan se, että kukaan ei ole yksin. Me olemme ainakin jossain määrin toheloita kaikki. Jokainen ei vaan uskalla sitä tunnustaa.
|